perjantai 31. elokuuta 2012

New hair


En olekaan täällä blogin puolella vielä uutta, lyhyempää tukkaani esitellytkää. Mallikin on jo ehtinyt hiukan pidemmäksi kasvaa kuin mitä se kampaajalta lähtiessä oli :) Kuten varmasi huomaatte, pohtimaani eteenpäin pitenevää mallia en sitten uskaltautunutkaan leikkauttamaan! Seuraavalla kerralla sitten :)

Nyt mallina toimi siis klassinen tasapitkä polkkatukka. Olen suht tyytyväinen lopputulokseen, hetki tietysti on mennyt totutellessa tähän lyhyempään malliin, pidemmän sijasta. Eniten harmittaa kuitenkin se, että erilaisia nutturoita ja kiharapilviä on hankalampi toteuttaa!





Kuvat on aamulla kiireessä napattu vessan peilin kautta, pahoittelen! :)


Aion nyt ahkerasti tätä pehkoani hoitaa ja helliä sekä säännöllisesti leikkauttaa huonot latvat pois niin eiköhän saada erinäisten kotiblondausten vahingot korjattua! Tässä tai hieman lyhyemmässä pituudessa siis pysytään jonkin aikaa.

Mies lähti viikonlopuksi Helsinkiin jalkapalloa pelaamaan, minä taas suuntaan viettämään rentouttavaa viikonloppua vanhempieni luokse maalle. Sunnuntaina olisi ainakin äidin kanssa tarkoitus harrastaa hieman Ikea-shoppailua, mahtavuutta!

Hyvää viikonloppua ihanat!

Ja hei, laittakaahan mielipiteitä hiuksista :))

6 kommenttia:

  1. Ooii, sopivat kaunottarelle kuin nenä päähän! :)

    VastaaPoista
  2. Tykkään! Tosi pirtsakka malli ja sopii sulle hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon! :) Varsin kätevä ja helppohan tämä pidennyshiukseen verrattuna on!

      Poista
  3. Erittäin tyylikäs look, sopii Sinulle tosi hyvin! Rentouttavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon! Ihanaa viikonloppua myös Sinulle!

      Poista