torstai 23. elokuuta 2012

You never Guess what?!


Pääsin tänään lähtemään töistä jo klo 12 ja huomenna vietänkin hyvin ansaittua vapaapäivää!

Tilasin tuossa pari päivää sitten alla olevat Guessin ballerinat Fashionstore.fi sivustolta. Vaikka syksy jo tekeekin tuloaan oli minun pakko klikkailla nuo ostoskoriini, sillä olen koko kesän etsinyt laadukkaampia mustia perusbaltsuja. Tähän asti käytössä olivat Hennesin rusettibaltsut, jotka eivät kuitenkaan laadullisesti minun kriteerejä täyttäneet. 
Vaikka en sukkahousuista juurikaan perusta saa mielestäni paksummilla mustilla sukkiksilla kuitenkin jatkettua monien mekkojen/hameiden ja ballerinojen käyttöä pitkälle syksyyn! Suomessa kun loppujen lopuksi kesävaatteiden käyttöaika on verrattain varsin lyhyt :/ Tuo Henry Lloydin raitamekkokaan ei päälleni ole vielä ehtinyt kuin pariin otteeseen!
Mutta nyt takaisin aiheeseen :) 



Kuva: Fashionstore.fi


 
 Eli nämä ihanuudet klikkailin ostoskoriini! MUTTA, katsokaas mitä sain:









Valitettavasti aivan väärää sävyä!! :(  Piti oikein lähetysluettelosta tarkistaa, mutta kyllä minä mustat olin tilannut. Eihän tässä sävyssä mitään vikaa ole ja jos nudeja baltsuja vailla olisin, saisivat nämä ehdottomasti kodin luotani. Nuden sävyn kohdalla ballerina kokoelmani on kuitenkin jo täydellinen,joten palautukseen lähtevät, ei voi mitään!
Vilkaisu Fashionstoren sivustolle paljasti myös sen, ettei mustista ole enää jäljellä kuin kokoa 35 :/ Huonoa tuuria täytyy sanoa!

6 kommenttia:

  1. Voi ei mikä huono tuuri! Mutta ovathan nuo nudetkin tosi kivat, mutta tosiaan jos mustia etsit niin sitten ei...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! Ihanathan nuokin ovat, ei sitä voi kieltää..muttakun todellista tarvetta ei ole niin palautukseen lähtevät!

      Poista
  2. Kävipä kurjasti.. :( Tosi kauniit ovat kyllä nuo ballerinat. Kiitos vinkistä tuolle sivulle, siellähän on vaikka mitä kivoja juttuja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, toivottavasti sinulla käy parempi tuuri jos tilaamaan päädyt! :)

      Poista
  3. Ihanathan nuo nudetkin olisivat olleet, mutta eiväthän ne toki mustia ballerinoita haluavalle ole ratkaisu :/

    Laittelin sinulle sähköpostia juuri. Tiedätkö, sain viestisi vasta tänään!!! Anteeksi kun en ollut vastannut, en vain ollut muistanut blogin meiliin kirjautua aikoihin..........Kiitos ihan hirveästi siitä viestistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tuli viesti perille! Törmäsin noihin mustiin ballerinoihin ja vielä oikeassa koossa Turussa, mutta koska eivät olleet alennuksessa niin saivat jäädä hyllylle.

      Poista