maanantai 29. lokakuuta 2012

8 asiaa minusta


Ihana Elisabete oli antanut minulle blogissaan tunnustuksen, jossa on tarkoitus kertoa 8 asiaa itsestään! Olin tätä ennen saanutkin muutamalta lukijalta toiveen,  paljastaa hieman enemmän itsestäni.. 

Tämä osoittautuikin vaikeammaksi kuin ajattelin! Halusin kertoa teille enemmän kuin pelkästään horoskooppimerkkini, lempi värini yms, kuitenkaan paljastamatta liikaa.. Tässä kuitenkin 8 tiukkaa faktaa minusta, kuvilla höystettynä :)


1. Reilu kaksi vuotta sitten lähdin erittäin vaikeasta suhteesta; tämä oli elämäni raskain mutta parhain päätös

2. Muutin tuolloin työn perässä uuteen kaupunkiin, tuntien täältä pari ihmistä. Minun piti tulla tekemään vain lyhyt sijaisuus ja palata kesän jälkeen takaisin pääkaupunkiseudulle. Toisin kävi :)




3. Olemme mieheni kanssa samalla alalla ja tapasimmekin töissä < 3


4. Mieheni on puoliksi turkkilainen.





5. Olen halunnut äidiksi varmaan 8-vuotiaasta asti ja se on tälläkin hetkellä suurin toiveeni.

6. Poden myös koirakuumetta :)




7. Pidän usein asiat sisälläni kunnes ne kasautuvat ja räjähtävät valloilleen :) Olen vasta nykyisessä suhteessani oppinut puhumisen ja omista tunteista kertomisen tärkeyden.

8. Voin sanoa etten ole vihainen, mutta mieheni lukee minua kuin avointa kirjaa. Suuttuessani hänen mukaan silmäni leimuavat :)
Viestinkin paljon tunnetiloistani ja mielialastani nonverbaalisesti, joka välillä aiheuttaa väärinkäsityksiä.

5 kommenttia:

  1. Oi tämä oli kiva postaus :)lisää kuvia ja tekstiä vaan, pääset tällä blogilla vielä pitkälle :) saanko kysyä kauan seurustelit entisen miehesi kanssa ? Ihanaa että päätös osoittautui parhaaksi :)! Miten toi vauvakuume, onko pian helpotusta tulossa? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos sanoistasi! Mä aina yllätyn miten ihania tuntemattomat ihmisetkin voivat olla <3
      Olin entisen mieheni kanssa 6vuotta, joka tosin sisältää erossa olo jaksojakin..

      Poista
  2. Voi miten kiva postaus!:) Mielenkiintoisia faktoja, tunnistan heti itseni täydellisesti faktasta 7.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva kun tämä on saanut niin positiivisen vastaanoton :)

      Poista
  3. Kiitos kommentistasi anonyymi. Valitettavasti en sitä kuitenkaan voinut julkaista. Otan mielelläni vastaan palautetta ja kritiikkiäkin kunhan sekä on annettu rakentavasti. Loukkaavat ja asiattomat viestit tulen poistamaan suoralta kädeltä. En myöskään kommentoi yksityiselämääni tai ihmissuhteitani niiden yksityisyyden vuoksi. Yhden asian viestistäsi haluaisin kuitenkin korjata, en todellakaan viitannut pääkaupunkiseudulla lapsuuden kotikaupunkiini.. Muutinhan sieltä pois n. Viisi vuotta sitten.. Onneksi näitä blogeja on nykyään joka lähtöön ja varmasti jokainen löytää itselleen mieluisan niin ei sitten tarvitse lukea niitä ei-niin-mieluisia ja joissa bloggaajan naama ärsyttää :)
    Mikäli sinulla jäi vielä jotain hampaankoloon, s.posti osoitteeni löytyy sivupalkista. Toivonkin sinun tässä tapauksessa ottavan sitä kautta yhteyttä ihan omalla nimelläsi.

    VastaaPoista