tiistai 11. joulukuuta 2012

Kolmikko

Ajattelin vaihteeksi kirjoitella teille jostain muustakin kun jouluaiheisista jutuista :) Olen täällä blogissa maininnut "muutamaan" otteeseen kärsiväni kovasta koirakuumeesta :) Ja osa teistä onkin kysellyt asiasta enemmän...Kertoilenkin teille nyt hieman siitä, että missä tämän koira-projektin kanssa mennään ja esittelen teille jo omistamani/osa-omistuksessani olevan kolmikon < 3 (mikäli et ole yhtään koiraihmisiä kannattaa suosiolla jättää tämä postaus väliin!)

Päätin kuitenkin aloittaa tämän postauksen jo sateenkaarisillalle siirtyneellä murusella. Sain vanhemmiltani toivoa ja pyytää, rukoilla ja kinua, uhkailla sekä lahjoa niin hyvällä kuin pahallakin koiraa melkein 10vuotta! :) Kunnes he lopulta päättivät ajankohdan olevan sopiva, olin tuolloin 15-vuotias. Xero oli rodultaan berninpaimenkoira, eikä todellakaan mikään helpoin tapaus ensimmäiseksi koiraksi! Varsin omapäinen ja itsepäinen herra ettenkö sanoisi :) mutta toisaalta niin kiltti ja hellyydenkipeä! 55kiloa mahtui syliin kuin syliin helposti :)

Xerolla onkin sydämessäni aivan oma paikkansa. Hän on ollut tiennäyttäjä ja opettanut minulle paljon koirista. Suureksi suruksi Xero kuoli syöpään 6-vuoden ikäisenä, aivan liian varhain :/



Olin pitkään ajatellut, etten ikinä voisi ottaa uutta koiraa, niin kauhealta Xeron menettäminen tuntui. Kuitenkin elämä ilman hännänheiluttajaa tuntui varsin tyhjältä. Spitzeihin tutustuin kaverini mittelspitzin myötä. Kleini tuntui parhaalta vaihtoehdolta, enkä päivääkään ole valintaani katunut! Hipsu valloitti ensi hetkestä lähtien sydämeni täysin!
 

Hipsu on pennusta asti ollut duracell pupun ja gremlins riiviön risteytys! Ensimmäisinä kuukausina pystyin vain haaveilemaan television katselusta tai  pienestä hetkestä tietokoneen ääressä, tuntuu etten muuta tehnytkään kuin juossut pennun perässä huutaen "Ei:tä" :) Välillä saattoi nähdä miten pirun sarvet kasvoivat sen päähän. Muistan tuolloin miettineeni että eikö se ikinä nuku. 
Vieläkin Hipsua voisi luonnehtia adhd-koiraksi, mutta selvästi rauhoittumisen merkkejä alkaa näkyä; pojusta on tullut erittäin aamu uninen ja nukkuu jopa muutamat päikkäritkin päivisin. Nykyään tämä riiviö pysyy jopa pari minuttia sylissä paikallaan, mikä saavutus! Hipsu ei koskaan ole erityisemmin pitänyt rapsutuksista tai muista hellyydenosoituksista saati sylissä olemisesta, silti se rakastaa kaikkea yhdessä olemista ja tekemistä; oli kyseessä sitten lenkki, yhteiset leikkihetket tai nukkumaanmeno. 
Hipsu on alusta asti ollut minun koira! Vähitellen se on oppinut sietämään muitakin, mutta aina jos minä olen paikalla ovat muut yhdentekeviä. Tämä liiallinen kiintyminen on aiheuttanut myös ongelmia. Hipsu on minulle kuitenkin täydellinen.. jopa kaikessa epätäydellisyydessäänkin < 3 

Suuri takaisku olikin kun en sitä muuttaessani voinut ottaa mukaani. Kerrostalo elämä ja yksinolo ei vain sujunut :/





Niinpä Hipsu jäi vanhemmilleni, äitini koiran Paavon seuraksi. Jos Hipsu on ollut 100% minun koira niin Paavo on varsinainen mammanpoika. Meillä ei jostain syystä Paavon kanssa ole koskaan "synkannut". Paavo on varsinainen diiva ja itse olen sen verran luja, että Paavo vetää herneen helposti nenäänsä kanssani ja häipyy sängynnurkkaan murjottamaan pahansuopia mulkaisuja heitellen :) Bamse on varsin ihmismäinen jos näin nyt voi sanoa :) Se viettää aikaansa mieluummin ihmisten seurassa kuin Hipsun ja Hupin kanssa temmeltäen. Paavo on myöskin aina ollut vähän "näsäviisas" ja "pikkuvanha". Se ei ymmrrä leikkiä juuri lainkaan ja menettää hermot todella helposti. Pallohullu koira Paavo kylläkin on! Niin kauan kun joku vain jaksaa heittää, Paavo kyllä hakee! Välillä tuo pallohulluus menee kuitenkin överiksi ja pallo täytyy hetkeksi piilottaa :)
Paavo on paperiessa minun nimissä, koska aikoinaan kiersin jonkin verran näyttelyitä sen kanssa.












Uusin tulokas meidän koiraperheessä on Hupi.. Hupi on maailman ystävällisin ja kiltein koira! mutta varsin energinen tapaus! Hyppy-hyppy-poing-poing kuvaisi Hupia erittäin hyvin. Tuntuu ettei tämä koira osaa kävellä lainkaan vaan aina on ravattava, juostava tai loikittava :) Onneksi Hupi on varsin tottelevainen ja helposti oppiva. En muista Hupia varsinaisesti koskaan "opettaneeni" vaan asiat menevät kerrasta perille ja pieni muistutus silloin tällöin riittää.
Noutajalle tuttuun tapaan Hupsulla on aina jotain kannettavaa suussaan, mieluusti vielä mahdollisimman paljon tavaraa! Tuon alimman kuvan possu-ressun ja pallon lisäksi sieltä löytyy vielä luun kappale, joka ei kuvassa näy.
Hupi asustaa tällä hetkellä myös vanhempieni luona. Opinnot ja siihen päälle epäsäännöllinen keikkatyö eivät ole paras yhdistelmä koiran pitoon ja tarkoitus oli, että Hupi olisi tuon pahimman vaiheen ajan majaillut vanhemmillani. Mutta sinnehän se kotiutui ja kukapa ei kotiutuisi; iso piha, jossa juosta vapaana, takapihalta suora yhteys metsään, melkeinpä aina ihminen kotona ja sitten vielä koirakaverit!
Nyt kun omat olosuhteet olisivat täydelliset koiralle en millään raaski Hupia kotoaan pois raastaa. Välillä tietysti Hupsu täällä vierailee, muttei ole ollenkaan luonnollinen ja rento oma itsensä.






Pentutestaajan kommentti Hupista:
"Ampaisee heti liikkeelle vauhdikkaasti häntä vispaten. Tutkii kaikki paikat uudessa ympäristössä, jopa kiipeilee ylöspäin siellä missä se on mahdollista. Tämä kaveri ei edes tiedä mitä varovaisuus tai pelko ovat. Suuri leikki- ja saalistusvietti. Erittäin hyvä riistavietti. Ei enää kiinnostu muusta kun saa hajun variksesta. Noutaa innokkaasti. Rohkea, vauhdikas ja energinen pentu."




Huh! Tulipa pitkä teksti :) Vastaan mielelläni mikäli teillä on jotain koiriin liittyvää kysyttävää!

5 kommenttia:

  1. Voi apua, miten ihania karvapalleroita! Tässähän (melkein) nousee itsellekkin koirakuume. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koirakuumeilu on aikast ihana :) Mä koitan tässä kovimmassa kuumeessa muistaa myös kaiken ne velvollisuudet mitä koiran omistaminen mukanaan tuo..mutta aika vaan tuntuu kultaavan muistot :)

      Poista
  2. voi koirat on maailman ihanin asia :)!

    VastaaPoista