sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Hoitopöydän kokoamista

Heippa! Minulla on ollut viimeaikoina vaikeuksia bloggerin kuvan lataamisen kanssa.. Kuvat eivät vain jostain syystä suostu latautumaan?! Luulin aluksi, että vika oli vanhassa pöytäkoneessamme, mutta ongelma ei poistunut läppärille siirtymisenkään myötä! Harmittaa suunnattomasti kun postaus aiheita olisi ja kuviakin kamerassa odottamassa :/ Toivottavasti ratkeaa pian tämä ongelma kun vain keksisi mitä kautta asiaa lähteä ratkaisemaan :))

Nämä alla olevat kuvat sain kuitenkin näytille vanhempieni koneen avulla.. Kävimme eräs vapaapäivä hieman Ikeassa shoppailemassa. Lähdimme oikeastaan verhoja ja muuta piensisustustavaraa etsimään, mutta törmäsimme todella kivaan hoitopöytään. En ollut ehtinyt suoda vielä sen kummempia ajatuksia koko hoitopöydelle saati netistä katselemaan millaisen edes haluaisin. Sen verran kuitenkin olimme päättäneet, että vaikka hoitopöytä varsin tarpeellinen ja kovassa käytössä tulee olemaankin niin sen käyttöikä on varsin lyhyt joten suuria summia emme siihen upottaisi!









Kyseessä on oikeastaan Hemnes hoitotaso, joka on yhteensopiva Hemnes lipaston kanssa. Kun hoitopöydälle ei enää ole tarvetta jää tuosta lastenhuoneeseen oiva lipasto, jossa säilyttää vaikkapa leluja!
Laatikollinen, lipastomainen versio miellytti minua muutenkin enemmän kuin avohyllyinen hoitopöytä.






Nyt mennään muuten jo raskausviikolla 25!! Painoa on tullut sellaiset +3kg :)
Huomenna suunnataankin tutustumaan vaunutarjontaan!

Olisiko teillä antaa vinkkejä millaiset ovat hyvät vaunut? Tai mitä vaunuja ostaessa kannattaa ottaa ylipäätänsä huomioon?

8 kommenttia:

  1. mun lemppariaihe, nimittäin on ollut 21 erilaiset ;)
    ekana varmaan se, että missä asutte:
    -mitatkaa hissi jo tuotte rattaat sisään kerrostalossa, tai kellari tms missä aiotte säilyttää
    -ulkoiletteko hoidetuilla teillä vai maastossa, kannattaako kääntyvät etupyörät vai ei (esim bugaboo, emmaljunga, brio, hartan ja gesslein tekevät malleja joihin etupyörät saa vaihdettua)
    -haluatteko 3 vai 4 pyörää, esim jos juoksee rattaiden kanssa lenkkejä
    -miten työntöaisaa saa säädettyä, osa kävelee pitkin askelein ja tarvitsee jaloilleen tilaa
    -kuljettko julkisilla (vaunujen leveys) vai omalla autolla; eli mahtuuko vaunut autoon ja millaiset ne on kasata, vai ostatteko matkarattaat autoiluun koska ne menee tosipieneksi
    -jos teillä on turvaistuin ostettuna, sopiiko se kiinni rattaiden runkoon eli ns travel system
    -jos haaveissa on lisää lapsia kohtuupienellä ikäerolla (yleensä noin 3v saakka lapset tarvitsevat rattaita), esim phil&teds, bugaboo donkey ja britax b-dual on muutettavissa sisaristuimella kaksostenrattaiksi jolloin ei tarvitse heti ostaa uusia jos vanhat on kivat

    tuossa vaikka alkuun :) huuto.netistä ja tori.fistä saattaa myös löytää hyvin, itse kävimme ensin vertailemassa liikkeessa ja sovitettiin autoon. ja sitten päädyttiin superhyväkuntoisiin käytettyihin jotka löytyivät samasta kaupungista, ja säästettiin 300e.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon vastauksesta! Tästä oli valtaisa apu! Sinulta myös löytyy kokemusta :) Paljon asioita tosiaan tarvitsee ottaa huomioon huh! Pitänee kirjoittaa asiasta varmaan ihan oma postauskin kunhan nyt huomenna saadaan pintaraapaisu aiheeseen!

      Poista
  2. Mulla on ollut koko viikonlopun myös ongelmia kuvien latauksessa bloggeriin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta! Toivotaan, että asia ratkeaa pian.

      Poista
  3. mikä toi musta mekko on, tai siis mistä ostettu? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on oikeastaan ihan vain pitkä neule.. Kotona tulee pukeuduttua mahdollisimman rennosti :)

      Tässäpä tämä:
      http://www.zalando.fi/vila-rob-long-neuletakit-musta-v1021a006-801.html

      Poista
  4. Ihana masu!<3 meillä rattaita valitessa kun ensimmäinen syntyi kriteereinä oli ainakin että mahtuvat takakonttiin, ostoskasseille ja muulle pitäisi olla säilytystila rattaiden alaosassa ja että on hyvät renkaat koska lenkkeilin paljon ulkona ja nyt kun toinen syntyy täytyisi löytää hyvät sisarusrattaat missä aikalailla samat asiat haluaisin olevan.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä se jo sieltä erottuu <3 Aika samanlaiset kriteerit meilläkin. Muutama potentiaalinen malli meille reissulta jäikin pohdintaan. Niistä lisää varmasti omassa postauksessaan!

      Poista