keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Äitiysloma mietteitä

Kuten jo otsikostakin voitte päätellä, minä olen aloittanut äitysloma vieton!! Virallisesti se toki alkaa vasta huomenna, mutta työpaikan tilanteen vuoksi aloitin sen hieman etuajassa :)
Itseasissa itse olisin vielä nämä kaksi suunniteltua vuoroa kyllä tehnyt, mutta työryhmän vihjaillessa siihen suuntaan, että josko minun kuitenkin olisi hyvä jäädä jo pois päätin aikaistaa lomani alkua!
On se kumma kun ei malta töistä jäädä pois :) No kantaa minua ei sentään ovista ulos tarvinnut ;)

Lomille lähtiessä päällimmäisenä tunteena on aina riemu ja vapaus, palo päästä nauttimaan siitä lyhyestä ajasta täysillä. Toki nämä tunteet nytkin valtaaavat ajatukseni, mutta mielen täyttää myös tietyllä tapaa haikeus...Seuraavan kerran joudun/saan miettiä työasioita vasta ensi kesänä jos silloinkaan! 
On toki päiviä jolloin töihin meno ei hirveästi kiinnosta ja motivaatio on hukassa, mutta aina olen työstäni nauttinut, puhumattakaan meidän mahtavasta työyhteisöstä! Ikävä kyllä tulee :) 

Vaikka loma ja vapaat aina rentouttavat ja lataavat akkuja, taidan minä loppupeleissä olla ihminen joka kaipaa rutiineja ja aikatauluja elämään. Tällainen tekemättömyys ja vapaus kun saa minut helposti vaan menemään päivien mukana. Olen nyt jo hieman tylsistynyt :)






Täällä selvästi vielä totutellaan ajatukseen kotiäitiydestä :) Kunhan Mini sieltä syntyy niin nämäkin kirjoitukset tuntuvat varmasti aivan hölmöiltä! Pitäisi nyt vaan opetella nauttimaan tästä tekemättömyydestä, sillä kohta sitä tekemistä sitten onkin < 3

Jotten aivan mökkihöperöityisi taidankin tästä suunnata kaupungille!


Millaisin miettein te tähän päivään heräsitte?

4 kommenttia:

  1. Ihanaa äitiyslomailua sinne! Varmasti aika jännä tunne jäädä pois työelämästä niin pitkäksi aikaa :) Harvemmin sitä kuitenkaan ihan lomalle vuodeksi jää, vaan ihan spesiaalin syyn eli vaikka lapsen vuoksi. Kannattaa nauttia siitä ajasta kuten varmasti aiot tehdäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos!
      Viime vuodet on tullutkin aika tiiviisti töitä tehtyä kun ei heti täydet lomatkaan kertyneet, joten nautitaan nyt tästä jouten olosta! Kohta saakin sitten pyörittää vauvaperheen arkea :)

      Poista
  2. Do what you love, love what you do <3 Tämä lause taitaa kolahtaa meihin molempiin!
    Nähdään taas kun olen takaisin Suomessa. :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta tuo lausahdus!
      Ja ehdottomasti nähdään, voidaan toteuttaa lounastreffit sekä visiitti Race Marinen osastolle hih!
      Ihanaa matkaa teille!! (voiko se nyt muuta ollakaan kun ihanaa ja mahtavaa?!)

      Poista