tiistai 12. marraskuuta 2013

Hääkirkon valinta


Ristiäiset ovat takana ja joulu lähestyy, pikkuhiljaa pitäisi kuitenkin suunnata katse myös ensi kesänä tanssittaviin häihimme! Tiedän, että monet aloittavat häiden suunnittelun jo vuosia etukäteen. Mekin olisimme voineet pitää häät esim vuonna 2015, minä vain en ole niin pitkäjännitteinen ihminen :) Ja selvää olikin, kun mies kesällä minua kosi, että häät juhlitaan heti seuraavana kesänä!

Ristiäisissä alustavasti papin kanssa jo muutamista asioista keskustelimmekin, mieheni kun ei kuulu kirkkoon. Tämä ei kuitenkaan ole este kirkkohäille, joka oli minulle se suurin pelon aihe! Haluamme ehdottomasti myös saman papin kuin ristiäisissä, joten se asia on hoidossa. Nyt pitäisi seuraavaksi löytää kirkko ja juhlapaikka.
Erästä kirkkoa kävimmekin n. kuukasi sitten katsomassa, se oli rakkautta ensi silmäyksellä! Aivan upea vanha kirkkoa, meren rannalla!

















Tämä itseasiassa valikoituisi muita vaihtoehtoja edes miettimättä hääkirkoksi ellei pieniä logistisia ongelmia olisi. Kirkko sijaitsee nimittäin pienen matkan päässä kotikaupungistamme, lossiyhteyden takana! Tällä hetkellä lossi ainakin liikennö 20min välein, mutta tähänkin saattaa olla tulossa muutoksia. Kaikestahan täällä nykyään yritetään säästää ja nipistää :/

Toinen päänvaivaa tuottava asia on itse juhlapaikka! En ole onnistunut läheltä tuota kirkkoa löytämään kuin yhden kivan juhlapaikan. Juhlapaikka on itseasiassa sama jossa mieheni kaksoisveljen häitä juhlittiin viime kesänä :) Ja tämäkin paikka vaatii aika paljon laittamista. Mieheni veljen vaimo olikin koristellut paikan aina verhoista lähtien!
Monet juhlapaikat eivät myöskään hyväksy itse tuotuja tarjoiluja, joka taas meidän edellytyksemme tällä hetkellä ainakin on. Ainakin osa tarjoiluista tulisi meidän puolelta, mutta ei pitopalvelukaan kokonaan poissuljettu vaihtoehto ole.

Tällaisia mietteitä täällä :) Jos jollakin teistä on vinkata kivasta juhlapaikasta Salon seudulla niin olisin ikionnellinen!

10 kommenttia:

  1. Oih, toi kirkko on kyllä upea!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkyllä!! Voin jo kuvitella millaiset hääkuvat tuolta saisikaan! :)

      Poista
    2. Hihih, yllättäen mäkin mietin ihan samaa!! ;)

      Poista
  2. Me oltiin juuri öö. Halikon kirkossa häissä ja häät oli siinä golfclubin puolella (olikohan viurila tms?).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, kaunis kirkko sekin! Viurilan kartanossa ainakin on juhlaravintola. Millainen paikka mielestäsi oli?

      Poista
    2. Se oli mukáva, vieraita oli noin 70 muistalisin :) me jäätiin vielä sinne yöksi sellaisella 10 hengen porukalla, kaasot&bestmanit ja morsiusparin parhaat kaverit.
      koristelemalla saa kyllä paljon aikaan, kannattaa käydä katsomassa millainen paikka on

      Poista
  3. Ai miehesi vaimo oli koristellut? ;-) Onnea etsintään! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hupsis, mikä ajatusvirhe!! Kiitos huomautuksesta :)

      Poista
  4. Karunan kirkko Sauvossa (n. 45km Salosta) on todella nätti, juhlapaikkana siinä lähellä vois olla Kallioranta. Onko matka liian pitkä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei varmastikaan ole liian pitkä matka! Kiitos vinkista, haluaisin että juhlapaikka olisi lähellä kirkkoa niin ei siinä vaiheessa enää tarvitsisi kauheasti ajella edes takaisin :)

      Poista