sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Hyvän päivän aloitus!


Huomenta kaikille! Me tultiin juuri vauvauninnista! Enpä muista koska olisin viimeksi ollut sunnuntaina näin aikaisin hereillä, tai oikeastaan minään muunakaan viikonpäivänä ;)
Olen niin iloinen, että päätettiin lähteä tuohon uintiin mukaan ja päästiin ryhmään. Paikat menivät nimittäin todella nopeasti. Minun ennakkojännityksestä huolimatta Luukas nautti vedessä olosta suunnattomasti! Siellä hän polski menemään :) Ensi kerralla otan kameran mukaan!
Puoli tunti on noin pikkuiselle kuitenkin pitkä aika ja nyt tuo polskuttelija nukkuukin niin sikeästi, ei herännyt edes siirtoon ja ulkovaatteiden riisumiseen :)
Vanhemmat saavat nauttia rauhallisesta ja kiireettömästä aamupalahetkestä! 
Iltapäivällä sitten vauvakirkko ja kyläilyä serkkupoikien luona, varsin ihana sunnuntai siis! 






Hää-juttuja luvassa ensiviikolla oikein roppakaupalla; huomenna nimittäin olisi ohjelmassa palaveri tarjoiluista, koristeluista sun muusta. Kävimme eilen myös arvovaltaisen raadin kanssa Kaarinassa pukuja sovittelemassa, joten asiaa morsiuspuvuista myös luvassa!

Eipä tällä kertaa muuta :) Energistä päivän jatkoa!

4 kommenttia:

  1. Hyvä, että uinti sujui myös teillä :) Se on kiva perheen yhteinen harrastus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sujui kyllä! Olin pitkään halunnut tuohon osallistua, mutta sinun positiiviset kokemukset kannustivat ihan oikeasti lähtemään uintiin mukaan!

      Poista
  2. Näyttääpä herkulliselta !!!!

    Kiva että uinti sujuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää ja terveellistä! :)
      Vauvauinti oli kllä todella kivaa. Koko perheen yhteinen harrastus <3

      Poista