tiistai 4. helmikuuta 2014

Aikainen/myöhäinen joululahja


Me ollaan tänään tehty hieman epätavallisempia valmisteluja. Epätavallisia ainakin tähän vuodenaikaan nähden... Olen nimittäin hakenut kesävaatteet vintiltä ja lisäksi ollaan soviteltu Luukakselle postin mukana tuomia kesävaatteita!
Sovimme mieheni kanssa jo syksyllä ettemme osta toisillemme mitään joululahjoja, sillä meidän joululahja oli odottamassa helmikuussa. Ja nyt on lahjan aika koittanut :)





Äitini täyttää helmikuussa viisikymmentä vuotta ja niin kauan kuin muistan olemme puhuneet, että niitä juhlitaankin sitten muualla kuin Suomessa. Matkakohteen valinta tuotti hieman päänvaivaa; koska osan porukasta ei ollut mahdollista saada lomaa kuin viikoksi, Thaimaa jäi vaihtoehdoista heti pois. 

Niinpä alunperin meidän pitikin matkata Dubaihin, mutta lopulta olimme kaikki yhtämieltä siitä, että koska kyseessä on Luukaksen ensimmäinen matka ja hän tuolloin vielä varsin pieni niin suuntammekin Dubain sijasta Kanarialle :) Myönnetään, pienoinen pettymys ainakin minulle :)
Aivan varmasti Dubaissakin kaikki olisi mennyt hyvin, jotenkin sitä vain mieltää tuon Kanarian helpommaksi ja turvallisemmaksi vaihtoehdoksi! 
Vaikkakin yhden Teneriffa-matkan perusteella vannoin etten enää ikinä kyseiselle saariryhmälle matkusta :) Annetaan nyt kuitenkin Cran Canarialle tilaisuus :) Lomahan on aina loma ja mikäs sen parempi tapa sitä viettää kuin perheen ja sukulaisten kanssa < 3 Meitä lähteekin matkaan aikamoinen sakki! 





Hain pakettiautomaatista tänään Polarn O. Pyret-tilaukseni ja tässä sovituksessa mm body ja hellehattu :) Lisäksi paketista paljastui parit shortit! Luukas olisikin jo aivan valmis hyppäämään lentokoneeseen, mutta vielä pari viikkoa pitäisi jaksaa odottaa! Kumpikohan tässä ei millään malttaisi odottaa, äiti vai poika?! ;) 




Nyt olisikin kaikki vinkit,neuvot ja kokemukset vauvan (etenkin puoli vuotiaan) kanssa matkustamisesta tervetulleita! 

10 kommenttia:

  1. Luukashan on oikea rantaleijona ;). Toivottavasti matka sujuu hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh, olisin halunnut tähän vielä rantapallon rekvisiitaksi muttei meiltä sellaista löytynyt :)

      Poista
  2. Lähetin sulle haasteen, toivottavasti otat vastaan. :)
    http://akkavaltaa.blogspot.fi/2014/02/haaste-kappas.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon haasteesta. Yritän ennättää toteuttaa tämän vielä ennen matkaa!

      Poista
  3. Oi kuulostaa ihanalta päästä rakkaiden kanssa aurinkoon <3 Voi kun toinen on niin suloinen ja söpö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni rantaleijona tosiaan :) Ihanaa viettää kokonainen viikko läheisten kanssa, Luukaskin saa laatuaikaa mammin ja pappan kanssa :) Ja ehkä kun hoitajia riittää niin päästään miehen kanssa kaksin "treffeille" :)

      Poista
  4. Blogistani jotain vinkkiä olet ehkä saanutkin, mutta tiivistettynä kaikista paras vinkkini on ottaa kaikki mahdollinen huomioon. Kuulostaa kamalan mahdottomalta, mutta oikeasti kannattaa etukäteen käydä vähän mielessään tilanteita koneessa, kohteessa, liikkeellä, kaupungilla jne ja miettiä miten ratkaisisi mahdollisia ongelmatilanteita ja mitä kaikkea kannattaa ottaa mukaan. Tämä pieni etukäteen nähty vaiva ja mielikuvitusmatka säästi minut ainakin monelta päänvaivalta ja sain lomalla keskittyä ottamaan rennosti. Kaikki sujui hyvin, koska olin "varautunut kaikkeen" :D

    Hauskaa lomaa ja vaikka mukana onkin pieni lapsi, muista tosiaan ottaa välillä myös omaa loma-aikaa rentoutumisen merkeissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa sinun blogisi tosiaan onkin toiminut valtaisana neuvonantajana :)
      Meillä on siinä mielessä hyvä tilanne, että mukaan lähtee suht iso porukka! Hoitajia ja sylittelijöitä varmasti siis löytyy :)

      Poista
  5. Voi miten suloinen pieni poika hellehatussaan. :) Me oltiin aika lailla tasan vuosi sitten Dubaissa miehen kanssa, oli kyllä ihana paikka! Mutta siellä oli kyllä tosi kuuma, eli ainakin siinä mielessä Kanaria voi olla ihan turvallinen vaihtoehto. Toisaalta Dubaista puhutaan aina tosi siistinä ja turvallisena kaupunkina ja sitä se kyllä oli. Ymmärrän silti, että Kanaria tuntuu turvalliselta vaihtoehdolta pienen kanssa. Sanottakoon, että minäkin olen kerran siellä käyneenä vannonut, etten enää mene, saa nähdä muuttuuko ajatus sitten kun tulee lapsi kuvioihin. ;) Toki se on hieno paikka sekin ja loma on aina loma. Nauttikaa lomasta, auringosta ja läheisten seurasta! :))

    VastaaPoista
  6. Vielä jonain päivänä mekin Dubaihin matkustamme se on aivan varma :)
    Loma on aina loma tosiaan enkä mitenkään halua tuota kanariaakaan vähätellä.
    Ihania lomakokemuksia sinullakin blogissasi! Postausta Nykistä odottelen innolla!!

    VastaaPoista