tiistai 30. joulukuuta 2014

Itsetehty sinappi




Vuoden viimeisiä päiviä viedään! Joulun välipäivät ovat kuluneet meillä kyläillen, ystäviä treffaten sekä lumisista hangista nauttien. Poika sai joululahjaksi stigan ja voi mikä riemu sen kanssa onkaan painella menemään. Mitä kovempi vauhti sen enemmän poika tuntuu nauttivan.. ja äidin sydän jättää muutaman lyönnin välistä ;) 
Onneksi pahin väsymys ja pahoinvointi alkavat kohdallani olla taakse jäänyttä ja toiveissa olisikin palata vuoden alusta normaali rytmiin myös tämän blogin kanssa.

Äitini tekee joka vuosi joulupöytäämme itse sinappia. Tänä vuonna pyysin häneltä reseptin ja valmistin tuota samaista sinappia meille uudeksi vuodeksi. Ajattelin jakaa ohjeen myös teille. Tästä saa taas mukavan tuliaisen mukana vietäväksi!
Tämän sinapin tosin sanotaan paranevan vanhetessaan, joten sen voi hyvissä ajoin jo tehdä valmiiksi. Itse olin valmistuksen kanssa hieman myöhässä ja purkit ovatkin vasta jääkaapissa odottamassa koristelua.


sinappi




Mitenkäs te aiotte vuoden vaihtumista juhlistaa? Meillä on vielä kaikki suunitelmat ihan auki! :)

Nyt toivotan teille kaikille oikein ihanaa uutta vuotta!

tiistai 16. joulukuuta 2014

Joulun taikaa



Maanantaina meitä poistui lääkärin vastaanotolta kolmen sijaan neljä!♡ Takana oli niskaturvotus-ultra, jossa kaiken oli todettu olevan kunnossa.



idbaby



Tässä ehkä yksi syy kaiken kiireen lisäksi miksi blogi on elellyt hiljaiseloaan viime aikoina. Viimeiset 12 viikkoa ollaan ikään kuin roikuttu löysässä hirressä. Tästä piinaavasta alkuraskaudesta tulossa oma postauksensa vielä ennen joulua. 
Nyt kuitenkin huojentuneina tietysti, mutta äärimmäisen onnellisena sekä kiitollisina rauhoitumme perheen kesken joulun ja tietysti vauvan odotukseen!


Ihanaa joulunaikaa kaikille!


tiistai 9. joulukuuta 2014

Päiväkoti vs perhepäivähoitaja




"Minne lapsi hoitoon"- tuota kysymystä olemme pyöritelleet tässä oikeastaan koko syksyn. Olen tehnyt heinäkuusta asti 50%-työaikaa ja sen sekä isovanhempien avulla saanet hoidettua pojan kotona. Nyt vuodenvaihteessa tuo ylellisyys sitten loppuu. Onneksi minulla oli jemmassa vielä joitakin lomapäiviä, jotka käytän tammikuussa. Varsinainen hoidontarve meillä siis alkaa vasta helmikuun alusta. 

Vastaus tuohon otsikonkin kysymykseen on ollut meille varsin selvä; haluamme poikamme päiväkotiin! Toki tuolla on varmasti monia ihania perhepäivähoitajia ja onneksi tuttavamme ovatkin sellaiset tuntuneet löytävän, omalle tielleni on vain valitettavasti sattunut ne mädät omenat.

Yhden hoitajan sairastumiset ja lomat eivät nekään päiväkodissa kaada koko hoitoa. En voi olla myöskään miettimättä, että vaikka kuinka hyvä hoitaja olisikin niin jokaisella meillä on huonot päivämme, on huolia omassa elämässä tai olo kurja tulossa olevan flunssan myötä. Päiväkodissa on paikalla aina useampi kuin yksi aikuinen; lapsille on useampi hoitaja ja työtekijällä kollega tukena. Valvonta on siis aivan erilaista kuin yksin työskentelvällä perhepäivähoitajalla. 
Perhepäivähoitajaksi voi kaiken lisäksi ryhtyä kuka tahansa, ilman sen kummempaa kasvatusalan tai muunkaanlaista koulutusta.

Päiväkodissa hoitajat pysyvvät myöskin keskittymään vain lapsiin, heillä ei ole kodinhoitoa,ruonalaittoa yms tehtäviä velovollisuuksinaan. 



idlokakuu



Tokikaan asia ei ihan näin simppeli ole. Paljon meidän päätökseen vaikutti myös pojan luonne. En kuitenkaan epäile hetkeäkään etteikö Luukas päiväkodissa pärjäisi. Hän ei vierasta uusia ihmisiä, ei ainakaan kauaa, pärjää todella hyvin rymissä ja ottaa kontaktia ja tutustuu rohkeasti muihin lapsiin. Kaikenkaikkiaan Luukas on utelias ja reipas, pieni yksivuotias! Hän nautii tekemisestä ja uusista aktiviteeteista, välillä mietinkin että onko hänellä kauhean tylsää täällä kotona äidin kanssa ;)
Ja jos nyt niin kävisi ettei tuo päiväkoti osoittaudukaan oikeaksi paikaksi voimme aina  hakea siirtoa, mutta toivottavasti tähän ei tarvitse mennä! Kesäkuussa alkaa sitten pyöriä kesälomat, joten nyt alkuun hoitoa tarvitaankin vain helmi-toukokuuksi. Pärjäämme  myöskin tuolla pienemmellä määrällä hoitopäiviä per kuukausi.




Puolensa ja puolensa varmasti molemmissa vaihtoehdoissa, me nyt teimme tällaisen ratkaisun, joka tuntuu täysin oikealta meille. Olisi kiva saada mietteitä ja ajatuksia asiasta kommenttikentän puolella!


torstai 4. joulukuuta 2014

Miten pukea ja asustaa hame; osa I




Heissan! Sain jokin aika sitten lukijalta toiveen postauksesta, jossa kertoisin mitä pukea hameen kanssa. Koska blogissani ei joulukalenteria tänä vuonna nähdä niin ajattelin ennen joulua toteuttaa postaussarjan miten minä puen ja asustan lemppari vaatekappaleeni eli kynähameen. Alunperin tein aiheesta yhden oman postauksensa, mutta sille tuli pituutta sen verran että päätin suosiolla jakaa aiheen muutaman erilliseen kirjoitukseen.

Tässä sarjassa nähdään varmasti samoja elementtejä, joita nähtiin jo tekemässäni vaatekaapin kulmakivet postaussarjassa, mutta ei anneta sen haitata! Ja nimenomaan nyt siis tarkastellaan vaatekappaleita, joita minä yhdistän hameen kanssa. Esittelen teille alkuun vaatekappaleen ja sen jälkeen yhden tai kaksi polyvoressa kyseisen yläosan ympärille koottua asua.

Näin :) Aloitetaan yhdellä lemppari yläosallani eli kauluspaidalla. 
Sininen ja valkoinen ovat varmasti perusväreinä turvallisimmat valinnat. Nämä myös omasta vaatekaapistani löytyvät. Vaaleanpunainen on kolmas sävy, jonka usein kauluspaitaani valitsen. Näiden yksiväristen lisäksi löytyy minulta sininen ja vaaleanpunainen myös raidallisina. 
Kauluspaidoissa tyydyn itse tosiaankin näihin perusväreihin, mutta toki rohkeampi valitsee  lisäksi jonkin villin kortin, kuten esim tuo alarivin vaalea oranssi/persikka.

Kollaasin kauluspaidat ovat kaikki *Zalandon valikoimasta.




kauluspaidat




Sitten itse asuun. Koruiksi valitsen melkeinpä aina helmet korviin ja kellon käteen. Kynähame-kauluspaita-kombo ei mielestäni muuta tarvitsekaan! Korkkarit ovat myöskin nekin varmavalinta, mutta syksyllä ja talvella asuun käy myös nilkkurit tai saappaat. Sukkahousuilla saa asuun vaihtelevuutta; talven tullen valitsen paksut mustat sukkikset kun muuten taas kuljen paljain kintuin/läpinäkyvillä sukkahousuilla.
Rennommaksi tätä asua toki saa valitsemalla jalkaan esim converset. Kesällä suosin myöskin paljon ballerinoja.
Myöhemmässä postauksessa tulossa eräs elementti jolla tätä asua voi myöskin muuttaa astetta rennommaksi :)




idasu1






Mitä mieltä olette tämän näistä kollaasipostauksista tai tämän tyyppisistä postauksista ylipäätänsä?
Valitettavasti omat asukuvaukset ovat tyystin talven pimeinä päivänä jääneet tai ainakaan otokset eivät ole olleet julkaisukelpoisia :) 

Nyt suuntaammekin tästä joululahjaostoksille ja illalla tiukkaan matsiin, meidän leiri kun jakautuu aikalailla kahtia Tepsin ja ässien kannattajiin ;) Mukavaa loppuviikkoa!

tiistai 2. joulukuuta 2014

DIY; joululahja kummille/ystävälle/vanhemmille





Minulla on ollut lapsuudesta lähtien tapana muistaa kummejani jouluna kukkasella. Halusin tätä samaa, ihanaa perinnettä siirtää eteenpäin pojallemme, mutta koska jouluna kukkasia kertyy helposti muutenkin mietinkin jotain vaihtoehtoista tapaa muistaa näitä Luukakselle tärkeitä henkilöitä!
Tämä idea löytyi, mistäpäs muualtakaan kuin pinterestin ihmeellisestä maailmasta. Hieman tosin varioin alkuperäistä ideaa. Millaiset lahjat meillä sitten viime vuonna syntyi?



P1012852


idbaileys
Lisää kuvateksti



Lasipurkit ovat Ikeasta ja niiden sisällä kaakaojauhoa ja vaahtokarkkeja. Punainen rusetti purkin ympärille ja juuttinarulla muutama miniBaileys-pullo kylkeen :) Näistä aineksista onkin sitten helppo rankentaa jouluinen, lämmin juoma talvi-ilojen tunnelmointiin!

Baileys taisi olla muutenkin viime joulun teema itselläni, sillä leivoin vanhemmilleni  ja anoppilaan viemisiksi Baileys-tryffeleitä!..Olivat muuten herkullisia!



P1012849


P1012848



Nyt pää sauhuamaan tämän vuotisten lahjojen ja leipomisten suhteen! Itse olen aikalailla aattoon asti töissä, mies taas aloittaa lomailunsa aikaisemmin, joten siivous taitaa jäädä  ainakin hänelle ;)



Ihanaa joulukuun alkua kaikille! Vitsit, sen kaiken jännityksen ja odotuksen voi jo aistia ilmassa! Kävimme äitini ja kummitätini kanssa menneellä viikolla jo hieman hoitamassa joulupukin asioita ja tällä viikolla olisi tarkoitus jatkaa... Laatuaikaa kahdenkesken, niinkuin mies tuota suunnittelemaani ostosreissua kuvaili  < 3