tiistai 2. joulukuuta 2014

DIY; joululahja kummille/ystävälle/vanhemmille





Minulla on ollut lapsuudesta lähtien tapana muistaa kummejani jouluna kukkasella. Halusin tätä samaa, ihanaa perinnettä siirtää eteenpäin pojallemme, mutta koska jouluna kukkasia kertyy helposti muutenkin mietinkin jotain vaihtoehtoista tapaa muistaa näitä Luukakselle tärkeitä henkilöitä!
Tämä idea löytyi, mistäpäs muualtakaan kuin pinterestin ihmeellisestä maailmasta. Hieman tosin varioin alkuperäistä ideaa. Millaiset lahjat meillä sitten viime vuonna syntyi?



P1012852


idbaileys
Lisää kuvateksti



Lasipurkit ovat Ikeasta ja niiden sisällä kaakaojauhoa ja vaahtokarkkeja. Punainen rusetti purkin ympärille ja juuttinarulla muutama miniBaileys-pullo kylkeen :) Näistä aineksista onkin sitten helppo rankentaa jouluinen, lämmin juoma talvi-ilojen tunnelmointiin!

Baileys taisi olla muutenkin viime joulun teema itselläni, sillä leivoin vanhemmilleni  ja anoppilaan viemisiksi Baileys-tryffeleitä!..Olivat muuten herkullisia!



P1012849


P1012848



Nyt pää sauhuamaan tämän vuotisten lahjojen ja leipomisten suhteen! Itse olen aikalailla aattoon asti töissä, mies taas aloittaa lomailunsa aikaisemmin, joten siivous taitaa jäädä  ainakin hänelle ;)



Ihanaa joulukuun alkua kaikille! Vitsit, sen kaiken jännityksen ja odotuksen voi jo aistia ilmassa! Kävimme äitini ja kummitätini kanssa menneellä viikolla jo hieman hoitamassa joulupukin asioita ja tällä viikolla olisi tarkoitus jatkaa... Laatuaikaa kahdenkesken, niinkuin mies tuota suunnittelemaani ostosreissua kuvaili  < 3

12 kommenttia:

  1. Tosi mahtava idea, tuollasen voisin itsekin lisätä jonkun pakettiin :-)

    ♥~ Millamour

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja toteutuskin on vielä varsin helppo!

      Poista
  2. Toi on varmaan tämän joulun hitti-diy! Hmm toivottavasti mullekin joku ton väsää, ottais tääkin äiti yhden baileysin ehkä sit vaikka uutena vuotena! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelpaisi kyllä minunkin pakettiin. En vahvoista alkoholi juomista yleensä tykkää, mutta baileys kuuluu suosikkeihini ;)

      Poista
  3. Onpa kiva lahjaidea. Sopiva pikkuvieminen myös ystävälle :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, mielestäni oiva yllätys juurikin ystävälle :)

      Poista
  4. Tämä oli kyllä niin ihana muistaminen! <3 nautittiin jo aatonaattoiltana baileyskaakaot, kun paketoitiin viimeisiä lahjoja. Takuuvarma nautinnon tuoja ja ihana idea. :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos hyvästä ideasta! Oonkin miettinyt mitä antaisin lapsen kummitädille lahjaksi! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Helppo toteuttaa ja varmasti mieltä lämmittävä muistaminen kummille!

      Poista
  6. Mä myös bongasin tämän idean parisen viikkoa sitten Pinterestissä, todella kiva idea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vuotisen palautteen perusteella ollut myös mieluinen muistaminen :)

      Poista