tiistai 30. joulukuuta 2014

Itsetehty sinappi




Vuoden viimeisiä päiviä viedään! Joulun välipäivät ovat kuluneet meillä kyläillen, ystäviä treffaten sekä lumisista hangista nauttien. Poika sai joululahjaksi stigan ja voi mikä riemu sen kanssa onkaan painella menemään. Mitä kovempi vauhti sen enemmän poika tuntuu nauttivan.. ja äidin sydän jättää muutaman lyönnin välistä ;) 
Onneksi pahin väsymys ja pahoinvointi alkavat kohdallani olla taakse jäänyttä ja toiveissa olisikin palata vuoden alusta normaali rytmiin myös tämän blogin kanssa.

Äitini tekee joka vuosi joulupöytäämme itse sinappia. Tänä vuonna pyysin häneltä reseptin ja valmistin tuota samaista sinappia meille uudeksi vuodeksi. Ajattelin jakaa ohjeen myös teille. Tästä saa taas mukavan tuliaisen mukana vietäväksi!
Tämän sinapin tosin sanotaan paranevan vanhetessaan, joten sen voi hyvissä ajoin jo tehdä valmiiksi. Itse olin valmistuksen kanssa hieman myöhässä ja purkit ovatkin vasta jääkaapissa odottamassa koristelua.


sinappi




Mitenkäs te aiotte vuoden vaihtumista juhlistaa? Meillä on vielä kaikki suunitelmat ihan auki! :)

Nyt toivotan teille kaikille oikein ihanaa uutta vuotta!

4 kommenttia:

  1. Kiva kuulla, että poika alkaa toipumaan <3
    Rentoa vuodenvaihdetta sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  2. Uutta vuotta juhlittiin alkuillasta siskon perheen kanssa! Voi sitä pienen kaksi vuotiaan iloa raketeista <3 Loppilta/yö vietettiin kotona herkutellen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saman kuuloinen uusi vuosi täälläkin! Paitsi että meidän yksi vuotias ei raketeista pahemmin tykännyt.

      Poista