torstai 15. tammikuuta 2015

#käytähääpukuasipäivä




Alkuun haluaisin kiittää edelliseen postaukseen jättämistänne kommenteista! Postaus nousi minulle jo sisällönsä, mutta ennekaikkea kommenttienne ansiosta yhdeksi blogihistoriani  merkittävämmäksi kirjoitukseksi. Aihe ei itsessään ollut kevyimmästä päästä, mutta se oli sitä aidointa elämää. Itselleni teki myös todella hyvää saada tuo teksti kirjoitettua ja julkaistua.

Sitten hieman kevyempiin ja iloisempiin aiheisiin. Tänään vietetään virallista käytä hääpukuasi-päivää! Uppouduin hetkeksi muistelemaan tuota taianomaista päivää ja kaivoinpa häämekkonikin kaapin perältä esille! Tällä hetkellä en edes viitsi siihen yrittää ahtautua sillä luulen että yrityksen asteelle se jäisikin. Ensi vuonna sitten! Hienoa, että tällainen päivä on otettu jokavuotiseen agendaan, onhan tuo häämekko nyt monelle aikamoinen satsaus vain kerran käytettäväksi.



idkäytähääpukuasi



Pukeuduitko sinä tänään häämekkoosi?


15 kommenttia:

  1. Mä tein samasta äsken postauksen ja laitoin kuvan hääpäivältä. Ei ollut tänään aikaa kaivella pukua arkistosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin katsomassa postauksesi. Ihana puku sinulla! <3

      Poista
  2. Kyllä olet ollut kaunis morsian. Ja pukeutumatta jäi minulta - vaikka ainakin pukuuni kuulunut jakku mahtuu vielä päälle;)

    VastaaPoista
  3. Minä unohdin koko päivän! Ei sillä, että olisin siihen pukeutunut, mutta olisi sitä voinut kotona tietenkin sovittaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sovituksen asteelle minullakin olisi jäänyt, itse kun en lukeudu siihen porukkaan jotka viettävät mekossaan koko päivän :)

      Poista
  4. Kaunis tuo pukusi yläsosa ja kimppu!
    Olen vähän odotellut lupaamiasi kotipostauksia muutoksista sisustuksessa. Niistä olisi kiva lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Sisustuspostauksia ei ole tullut ihan siitä syystä, että sillä rintamalla on ollut todella hiljaista :) Toivon, että kevät toisi uutta innostusta ja inspiraatiota! Mutta mikäli suunitelmat ja keskeneräinen koti vain kiinnostaa niin niistä voisin paremman puutteessa jotain kirjoitella :)

      Poista
    2. Jee mua kiinnostaisi myös! :)

      Poista
  5. Onpa kaunis puku, todella :). Tuo hääpukupäivä on aika hauska idea. Itselläni oli vuokrapuku, joten sitä en voi pukea. Sain kuitenkin äidiltäni hänen pukunsa säilytykseen joku aika sitten. Olisikin pitänyt kaivaa se kaapista ja leikkiä hetki 70-luvun prinsessaa ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oi tuossa äitisi hääpuvussa on kyllä tunnearvoa roimasti!
      Ensi vuonna sitten kaivat sen esille :)

      Poista