perjantai 9. tammikuuta 2015

Painajaismainen alkuraskaus




Nyt kun puoleen väliin on enää kuukausi aikaa niin olisi paikallaan kirjoitella hieman alkuraskaudesta. Ajanjaksosta, joka itselleni oli henkisesti todella raskas. Voi miten kadehdinkaan niitä jotka hehkuvat onnellisuutta läpi koko raskauden. Nuo ensimmäiset 12 viikkoa kun olivat minulle kuin löysässä hirressä roikkumista.
Kaikki alkoi oikeastaan siitä kun eräs perjantai tein negatiivisen raskaustestin ja heti maanantaina perään puolestaan positiivisen. Maanantaina jouduin hakeutumaan lääkärille alavatsa kipujen vuoksi. Tk lääkäri passittikin minut suoraan sairaalaan; epäilynä kohdun ulkoinen raskaus.
Labra arvojen mukaan raskaushormoni arvo oli kyllä reippaasti koholla, kohdussa ei kuitenkaan näkynyt mitään. Sen sijaan oikeassa munasarjassa näkyi jotain sinne kuulumatonta. Jäätiin seuranta linjalle, sillä arvelin kipujen kanssa pärjääväni vklopun yli.
Maanantaina sitten suuntasinkin labran kautta ultraan. HCG arvo oli noussut entisestään, mutta muuten tilanne oli sama kuin viimeksi. Kivut olivat hävinneet, joten jäätiin taas seuranta linjalle.
Sain uuden ajan parin päivän päähän. Tuolloin ultralla kohdussa näkyi pienen pieni ruskuaispussi! Kauaa en ehtinyt kuitenkaan asiasta iloita, sillä lääkärin mukaan raskaushormoni arvoon nähden kohdussa pitäisi nyt jo näkyä "enemmän". Koska vointini oli kuitenkin hyvä, mihinkään toimenpiteisiin ei vielä ryhdytty vaan taas kerran sain uuden ajan parin päivän päähän. Aloin olla henkisesti jo todella rikki. Joka kerta kun sitä meni vastaanotolle luottaen, että tällä kertaa asiaan saisi jonkinlaisen vastauksen, silti sieltä aina poistui epätietoisena ja ilman vastauksia.
Seuraavaan ultraan lähdimme koko perheen voimin, ajattelin tarvitsevani tällä kertaa miestä tuekseni. 
Itse ymmärrän jonkin verran noista ultrakuvista ja katsellessani katossa näkyvää tv-ruutua ja kohtua jossa edelleen näkyin vain ruskuaispussi aloin olla varma, ettei meille tällä kertaa toista lasta ole tulossa. Kuitenkin lääkärin vetäessä anturia pois näin häivähdyksen jostain todella pienestä! Ennen kuin lääkäri ehti edes reagoida huusin jo "hei hei, mikä tuo oli" :) Toista kertaa tuota häivähdystä ei näkyville saatu, mutta lääkäri vahvisti ajtukseni; sikiökaiku < 3 Seuraavan ajan sainkin vasta viikon päähän, lääkäri halusi varmistaa, että seuraavalla kerralla hänellä olisi näyttää meille jo syke!!


idsisu



Voitte varmasti arvata miten pitkä tuo viikko meille tai minulle oli! Edellisenä iltana kävin jännittynein miettein nukkumaan. Heräsin yöllä vessaan ja järkytyin todella, sillä verta valui pönttöön lorisemalla. Lattia oli vedetty jalkojeni alta ja solmu kaulassa kiristynyt. Itkien,netistä kahdesta perättäisestä keskenmenosta lukien ja kipuja odotellen olin kuitenkin hetkeksi nukahtanut. Aamulla ihmettelin kun kivut eivät vielä olleet alkaneet, verta vuoti edelleen runsaasti. En viitsinyt sen päivän ultraa peruuttaakaan ja pitihän minun rh negatiivisen- veriryhmän vuoksi saada Anti-D-rokotus. Pelonsekaisin tuntein suuntasimme jo tutuksi tulleeseen vastaanottohuoneeseen. Hoitaja lähti heti kertomukseni jälkeen tuota rokotusta hakemaan ja itse kiipesin tutkimuspöydälle. En halunnut katsella monitoria vaan suuntasin katseeni sairaalan seiniin. Seuraavaa lausetta lääkärin suusta en todellakaan odottanut; "et sinä mitään anti-D:tä tarvitse"  
Tässä kohtaa oma sydämeni löi varmasti 100 lisälyöntiä ja katsahtaessani monitoriin näin itsekin pienen, mutta sitäkin vahvemman ja sinnikkäämmän sydämen sykkeen < 3 


Runsasta veristä vuotoa jatkui aina rv 12 asti ja onneksi, siis todellakin onneksi pääsin aina halutessani polille ultraan varmistamaan, että kaikki on hyvin. Ja siellä hän aina oli, matkassa mukana < 3 Sisukas pieni ihmisen alku, äidin Sisu!



15 kommenttia:

  1. Ei voi kuvitellakaan, mikä järkäle teidän sydämissä on nuo viikot ollut. Niin paljon pelkoa ja epävarmuutta. Onneksi nyt ollaan tässä ja kaikki on hyvin!!!! Toivosta ei pidä ikinä luopua. <3 <3 huomiseen!

    VastaaPoista
  2. Voi kuinka raskas alku raskaudellasi on ollut :( Mutta onneksi kaikki on nyt kuitenkin hyvin!!

    VastaaPoista
  3. Todellakin Sisu!! Voi että mulla kylmät väreet meni kun niin jännitin tarinan etenemistä!! Kyllä on ollut varmasti todella raskasta.. Huhhuh.. Minulla oli tuulimunaraskaus ja se tunne ekassa ultrassa oli todellakin kuin matto olisi vedetty jalkojen alta.. Mutta muutaman kuukauden päästä saimmekin sitten iloisen uutisen! :) Hyvää loppuraskautta, toivottavasti pystyt nauttimaan ajasta! <3

    VastaaPoista
  4. Voi, onpas hienoa kuulla, että kaveri on pysynyt matkassa!!
    TUlee ihan mieleen omat alkuraskauden ajat 15v sitten... Meillä tuo raskauden alkuvaihe ei ollut ollenkaan helppo, siis se lähtöön saattaminen, eli tosiaan ivf:n kautta tulin raskaaksi ja testin mukaan aloinkin odottaa kaksosia. Mutta, sitten jo heti n.5-6vko kohdalla aloin vuotaa verta, paljon. Kävimme myös katsastamassa tilanteen ja lääkäri oli jo varaamassa aikaa kohdun tyhjennykseen, kunnes näkyi, että toisen sikiön sydänäänet olivat tosi vahvat. Toinen ruskuaispussi oli alkanut tyhjentyä ja onni onnettomuudessa oli se että ne olivat siellä "päällekkäin" ja tämä vuotava pussi oli alimmainen. Jos se olisi ollut päällä, ei meillä todennäköisesti olisi nyt ihanaa pian ripille pääsevää tytteliä :) Mutta muistan ne epätoivon, epätietoisuuden ja pelon viikot, kun yritin vain maata paikoillaini, että asiat eivät menisi pieleen ja myös pelon siitä, menetänkö molemmat vauvanalut.
    Nuo on mystisiä nuo vuodot, mutta niitä vaan voi tulla. Sinullakaan ei ilmeisesti mitään selkeää syytä siihen löytynyt, kuten taas minulla oli. Yhtä kaikki, sama pelko molemmilla.
    Oikein paljon raskauden jatkolle, kaikki menee varmasti hyvin :)

    VastaaPoista
  5. Olipa koskettava tarina! Hurjasti tsemppiä loppuraskauteen<3

    VastaaPoista
  6. Pakko sanoa, että kyllä täällä kyyneleet nousivat silmiin. Kauhistus mikä aloitus pienellä elämällä, vaan toivottavasti kaikki jatkossa menee paljon paremmin :)

    VastaaPoista
  7. Todella rankka alkuraskaus teillä takana! Paljon voimia ja kaikkea hyvää teille loppuodotusaikaan!

    VastaaPoista
  8. Voi että,tuollaista ei ikinä toivo kellekkään. Toivottavasti loppuaika menee mallikkaasti. Voimia H <3

    VastaaPoista
  9. Tsemppiä hermoja raastaviin viikkoihin!! Minulla oli takana kolme perättäistä keskenmenoa ja sitten neljäskään ei tahtonut pysyä sisällä. Jatkuvaa vuotoa, kipuja ja pelkoa, koko raskausaika oli ahdistavaa. Sitten kuitenkin sain syliini sen elämän suurimman ihmeen aivan ajallaan <3 Meidän pikkuiselle emme osuvampaa nimeä osanneett ajatellakaan, hänestä tuli Sisu :)

    VastaaPoista
  10. Ihailen, arvostan, kunnioitan rohkeuttasi jakaa näin kipeitä asioita blogissasi. Moni samankaltaisia kokemuksia käynyt voi varmasti samaistua tunteisiisi ja sitä kautta saada lohtua. Olet todella vahva nainen ja pikkuisesi on selvästi äitiinsä tullut. <3 Halaus!

    VastaaPoista
  11. Kamalan rankka alku teillä :(
    Kaikkea hyvää loppuraskauteen <3

    VastaaPoista
  12. Voi toista, ihan hirveää! Onneksi kaikki päättyi hyvin ja nyt olet jo näin pitkällä. Vaikea kuvitellakaan, miten hirveää tuo on varmasti ollut.

    Rutistus.

    <3 Hannele
    http://www.rakkaudellahannele.fi

    VastaaPoista
  13. ikävän kuuloista, onneksi puolet on kohta ohi.
    Minä hain opiskelemaan, kävin haastattelussa, sain koulupaikan. Aloin leipoa joulutorttuja ja voimaan pahoin kun pari ehdin syödä, ja siitäpä se sitten alkoikin.. Tämä #4 kierros on ollut vaikein. Uni olisi maistunut 18h/vrk, pahoinvointi herätti yölläkin..
    /kippuralla

    VastaaPoista
  14. Mietin ensin kommentoinko mitään, mutta sanotaan näin osaan jotenkin kuvitella tunteesi. Meillä vaan ei käynyt näin hyvin. Ihana kuulla, että teidän pianokainen matkassa mukana <3

    VastaaPoista