tiistai 21. huhtikuuta 2015

"Pekka" vauvan neuvolakuulumiset




Hieman hämmentävä otsikko vai mitä?! Yhä edelleen kun ultran mukaan odotamme tyttö, tässä asiassa ei siis ole tapahtunut muutosta.. Luukas on nyt nimittäin päättänyt, että äidin masussa on "Pekka". Ja meillä raikuukin tämän tästä pekkapekkapekka-lallatus ;) Myöskin kyselijöille; mikä äidin masussa on-kysymykseen vastaus on aina Pekka

Mietin ihmeissäni, että mistä tällainen päähänpinttymä? 
Kunnes tajusin; tuttavaperheeseemme syntyi jokin aikaa sitten vauva ja olemmekin tätä uutta ihanaa tulokasta käyneet katsomassa. Luukaksen suhtautuminen vauvaan oli varsin välinpitämätöntä, mutta tästä huolimatta ovat vauva ja vauvaa sylissään pitänyt tuore isä jostain syystä pojan päässä yhdistyneet :)



IMG_7424


Sitten niihin neuvolakuulumisiin, joita täällä ei aikasemmin olekaan näkynyt. Raskaus sujuu niin hyvin, omalla painollaan ja on oikeastaan yhtä "ongelmaton" ja huomaamaton, lukuunottamatta kasvavaa vatsaa kuin mitä Luukaksestakin aikoinaan oli. 
Tässä kuitenkin hieman lukuja, sillä tykkään itse ainakin tehdä vertailevaa tutkimusta näiden raskauksien välillä. Kuitenkin muistaen, että jokainen raskaus on omanlaisensa ja  raskaudet yhden naisen kohdallakin voivat olla täysin erilaisia. 
Omalla kohdallani nämä raskaudet ovat pääpiirteittäin kuitenkin olleet hyvinkin toistensa kaltaiset, tästä raskaudesta tosin alkuun olin paljon huonovointisempi mitä pojasta olin. Myöskin alun väsymys oli mielestäni paljon pahempaa. Toki arki ja päivärytmikin ovat  nyt tässä elämäntilanteessa ja vallitsevissa olosuhteissa erilaiset.



Rv 29+2 (Suluissa Luukaksen vastaavat raskausviikolla 29+6)


Paino: 58,2kg  (57kg) 
RR: 101/58  (108/64)
B-hb: 121
Kohdunpohjan korkeus: 24,5  (26)
Sydämen syke: +140-150  (+)
Liikkeet: ++  (+)




Sain tuolla käynnillä myös Rhophylac-rokotteen, sillä minulla ei ole reesustekijä tyyppi D:tä veressä eli olen Rh(D)-negatiivinen kun taas minulta otetussa, ylimääräisessä verikokeessa vauva todettiin RH(D)-positiiviseksi. Tässä erikoistilanteessa immunisaatioprosessi voi aktivoitua, jos verisoluja vauvan verenkierrosta pääsisi kulkeutumaan minun verenkiertoon. MIkäli näin tapahtuisi ei sillä normaalisti ole vaikutusta vauvaan tai hänen terveydentilaansa. Jos kuitenkin seuraavankin raskauden aikana tuleva vauva on Rh(D)-positiivinen, äidin elimistössä ensimmäisen raskauden aikana muodostuneet vasta-aineet tuhoavat vauvan punasoluja jo raskausaikana ja tämä voi sitten aiheuttaa komplikaatioita.




6 kommenttia:

  1. Hihi, hauska tuo Pekka-juttu! Meillä oli myös tytöllä tekonimenä pojan nimi, mutta äkkiä hän sairaalassa alkoi itseään muistuttamaan :)
    Minulla on myös tuo "reesus-negatiivinen", ja sain rokotukset kaikkien kolmen synnytyksen jälkeen. Onpa hienoa, että sait jo tuon rokotteen ja että tiedettiin vauvan tilanne!
    Mukavaa kuulla, että kaikki menee hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saas nähdä miten saadaan pojan päähän menemään syntymän ja ristiäisten jälkeen, ettei se nyt ihan Pekka olekaan :)
      Luukaksestakin sain tuon rokotuksen synnytyksen jälkeen, mutta nyt asia selvitettiin jo etukäteen!

      Poista
  2. Pari kertaa piti hieraista silmiä näenkö otsikon oikein! :D Kiitos Luukakselle näistä nauruista, ihan mahtavaa! :D ♥

    VastaaPoista
  3. Ollaankin nähty tuolla vauvakerhossa joskus. Sillon tosin et tainnut vielä odottaa toista,mutta kaikkea hyvää odotukseen ja tsemppiä!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei niin ollaankin! Kiva, että kävit jättämässä kommentin niin löysin sinunkin blogiisi!
      Vieläkö olette käyneet kerhossa?

      Poista