torstai 2. heinäkuuta 2015

Outfittia kera uutukaisen huivin



Aurinkoista torstaita! Tässäpä pikapikaa näytille asua tältä viikolta. Vihdoin pääsin kietaisemaan tuon uuden Balmuirin huivin kaulaani. Huivi on itseasiassa sen verran kiva ja laadukas, että päädyinpä jo tilaamaan toisen huivini samaiselta merkiltä, osittain Jessican innoittamana ;) Kyllä yhdelle kesähuiville nyt aina tilaa on!

Päivä oli sen verran lämmin, että jätin sukkahousut kokonaan asusta pois ( osittain siksikin ettei yhtään ehjää paria kaapista edes löytynyt) Inhoan sukkahousuja yli kaiken, mutta valitettavasti kinttuni yleensä ne vaativat. Valkoiset koivet eivät ole mitenkään erityisen kauniit ja toivonkin että tämän viikonlopun jälkeen ne olisivat saaneet kauniin kullanruskean sävyn.
Asu muutenkin oli ehkä hieman tumma näin kesällä, mutta virallisten asioiden jälkeen sain sentään riisua tuon bleiskan päältä pois!



idhuiviuutukainen


P1018191.JPG
Bleiseri: Tiger of sweden / Mekko: Filippa K / Kengät: Michael Kors / Huivi: Balmuir / Laukku: Louis Vuitton



Nyt tietokone kiinni ja asu vaihtuukin aivan toisenlaiseen! Nautitaan nyt näistä ihanista helteistä ja kesänfiiliksestä ylipäänsä.


Hyvää viikonloppua ihanuudet!

10 kommenttia:

  1. Kaunis huivi <3 Omallakin hankintalistalla keikkuu ja aina vain vahvistuu ostopäätös kun sen näkee kuvissa :) Mukavaa torstaita ja terkkuja pohjoisesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huivi on iha huippu :) Ja hei, huippu on myös blogisi.. Kiitos että jätit kommenttia ja näin löysin sen pariin.
      Terkkuja pohjoiseen!

      Poista
  2. vitsit oot varmaa tosi rikas ko sul on noi ihanii merkkejä päällä t:kade <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rikas koen olevani monellakin tavalla, valitettavasti vain ammatissani ei kyllä rikastumaan pääse :)

      Poista
  3. Oih, tuo huivi on kyllä upea!!! Sopii tosi hyvin asuusi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sävy on kyllä ihan nappi! Tuon saa kietaistua vieläpä niin monella eritavalla kaulaan!

      Poista
  4. Tyylikäs huivi ja voi miten kaunis olet! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna! Oli ihanaa lukea, että teilläkin on kaikki hienosti <3 Huh, puoli väli jo, aika kuluu niin nopeasti <3

      Poista
  5. Heippa! Ostin äskettäin samaisen huivin käytettynä ja haluaisinkin tiedustella, että lukeeko sinun huivisi valmistelapussa hand woven in Nepal?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenta! Ja onnea huiviostoksestasi! Kyllä, tuo samainen teksti lukee myös minun huivini valmistelapussa :)

      Poista