maanantai 28. syyskuuta 2015

Kotikierros



Heipsan! Minulla ei vieläkään ole mitään uutta kerrottavaa näistä koti- ja asuntoasioista joista olen täällä hieman vihjaillutkin! Toivottavasti tällä viikolla saadaana asiat liikahtamaan eteenpäin, olenkin ollut kotona varsin rasittava kuin tulisilla hiilillä tämän asian kanssa ;)

Tehdäänpä siis tässä odotellessa pieni kotikierros;


idkotikierros


kotikollaasi3


Viimeisen vuoden aikana meidän koti on kokenut melkoisen muodonmuutoksen alkaen lattiarempasta, josta täällä kerroinkin. Viimeisimpänä vaihdoimme olohuoneeseen ja aulaan valkoiset seinät. Nyt täällä näyttää siltä miltä pitääkin! Muutama muutoskohde tosin olisi vielä mielessä, mutta katsotaan kannattaako tähän kohteeseen enää euroja laittaa ;)


Raikasta alkavaa viikkoa!

torstai 24. syyskuuta 2015

Kysymyksiä



Sain tuossa jokin aika sitten Sinut minä haluan, minut sinä tahdot-blogin Henskiltä haasteen. Tarkoituksena on tuoda pieniä, alle 200 lukijan blogeja enemmän esille. Haasteessa vastataan esitettyihin kysymyksiin, jonka jälkeen keksitään seuraavat 11 kysymystä ja haastetaan näihin vastaamaan 5-11 bloggaajaa!
Muistelin joskus aiemminkin tämän tyyppiseen haasteeseen vastanneeni ja tuota vanhaa postausta piti etsiä aina vuodelta 2013 asti! Joten eiköhän ole aika tarttua tähän uudestaan!


idhaaste



1. Mitä ilman et tule toimeen?
Perhettäni!
2. Mitä haluat elämässäsi saavuttaa?
Lapset ovat suurin saavutukseni. Seuraavat saavutukset voisivatkin sitten liittyä työrintamalle, mutta niiden aika ei ole vielä ;)
3. Onko sinulla sisaruksia? Montako?
Ei ole
4. Mitkä on paheesi?
Kahvi jos se sellaiseksi lasketaan, mutta paheistani pahin on kyllä Pepsi max! Onneksi olen onnistunut sen litkimistä vähentämään.
5. Mitkä ovat lempiohjelmiasi/-sarjojasi?
Vain elämää ja Salatut elämät
6. Kuinka kauan olet kirjoittanut blogiasi?
Apua, aktiivisesti ja vähemmän aktiivisesti jo vuodesta 2012!
7. Mikä on parasta sinussa? Miksi?
Perhekeskeisyys. Olen välillä melkoinen tuuliviiri ja pitkästyn/kyllästyn helposti, mutta perhe kuitenkin on ja pysyy.
8. Mihin haluaisit matkustaa?
Istanbuliin
9. Koska olet viimeksi tehnyt jotain sellaista, mistä olet ylpeä?
Olen lapsistani ylpeä joka ikinen päivä < 3
10. Kuvaile itseäsi kolmella sanalla
Temperamenttinen, luotettava, sinnikäs
11. Mitä hyvää on jokaisessa vuodenajassa? Perustele
Talvessa; joulu, keväässä; luonnon herääminen henkiin, kesässä; aurinko ja lämpö, syksyssä; kirpeät ja raikkaat aamut.



P1014205


Itse en tällä kertaa lähde haastamaan ketään erikseen mukaan, mutta mikäli haluat tämän haasteen toteuttaa niin alla olevat kysymykset ovat vapaasti vastattavissa;

1. Parhain ja huonoin luonteenpiirteesi?
2. Mikä sinusta tulee isona?
3. Oletko järki vai tunneihminen?
4. Jos saisit päivän olla joku toinen, kuka olisit?
5. Miksi?
6. Teos (kirja, elokuva tms) joka on eniten vaikuttanut sinuun?
7. Elämän tarkoitus?
8. Viisi asiaa, jotka tekevät sinut onnelliseksi?
9. Ranta vai kaupunkiloma?
10. Millaista on elämäsi viiden vuoden kuluttua?
11. Entäs kymmenen vuoden kuluttua?


maanantai 21. syyskuuta 2015

Pala terassia olohuoneessa



Kylläpä oli ihanaa aloittaa viikonloppu putipuhtaassa kodissa. Ihme kyllä ollaan saatu pidettyäkin koti suht siistinä viikonlopun yli (lukuunottamatta pojan huonetta) ja siivottu koti ilahduttaa myös alkavaa viikkoa!

Sunnuntaina laitoin instaan kuvan meidän olohuoneesta ja kerroinkin, että kotona puhaltavat uudet tuulet. Näistä jännittävistä jutuista sitten loppuviikosta omassa postauksessaan kunhan muutamat asiat vielä saadaan tehtyä.


idterassisisälle


P9079084


Meidän keinutuolin siirryttyä Lilianin huoneeseen olen kaivannut tilalle jotain korvaajaa. Eamesin RAR-keinutuoli on ehdottomasti unelmieni tuoli tuohon, mutta hintansa vuoksi  se taitaa sinne haavelistalle jäädäkin. Sen sijaan raahasin patioltamme toisen näistä Ikean tuoleista sisälle :) Pihatuolejahan nämä ovat, mutta yllättävän hyvin tämä pala terassia sopi myös olohuoneeseemme!
Tänään heitin tyynyn tilalle valkoisen taljan ja lopputulos oli mielestäni todella kiva.



P9079085


P8078507


P8078502



Mitenkäs tämä ulkotuoli teidän mielestä soveltuu sisälle?

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Kesäinen asu


Huomenta! Tässä näytille paremmin viimeviikkoisen blogitreffien asua. Taitaa samalla olla viimeinen kesäasu-postaus sen verran syksyiseltä tuo ilma tällä viikolla näyttänyt. neuleet ja farkut onkin jo kaivettu kaapista ja shortsit puolestaan pakattu laatikoihin odottamaan ensi kesää. 
Tämänkin asun saa onneksi muokattua syksyyn sopivammaksi vetäisemällä päälle neuleen tai bleiserin.

Toppi on muuten löytö Selected 2nd hand-kirpparin lifestyle outletin puolelta. Lifestyle outletin puolelta löytää siis sisustus-ja vaatemerkkien malli ja poistokappaleita sekä stailauksesta poistettuja kalusteita ja sisustustavaraa.

idcrosspoint


P9119139


P9119138


toppi Cross point
hame H&M
laukku LV
kengät Tamaris


tiistai 15. syyskuuta 2015

Myynnissä mm Henri Lloyd- Hailey!



Huomenta! Tulin vinkkaamaan teille huutonet kohteistani, jossa myynnissä mm tämä suuren suosion saavuttanut ja sittemmin loppuunmyyty Henri Lloydin Hailey-mekko. Pohdin pitkään mekon myyntiin laittamista, sillä tätä on ollut lähes mahdoton saada käsiin. Kuitenkin havahduin siihen, että olen tätä käyttänyt viimeksi yli vuosi sitten ja kyllähän noita raitamekkojakin vaatekaapista löytyy!




Tämän mekon lisäksi myynnistä löytyy lähes uudenveroiset Liu Jo:n bottom up farkut, ne kun eivät enää päälleni mahdi. Valitettavasti tämä toinen raskaus ei kohdellut vartaloani yhtä hellävaroen kuin ensimmäinen :)
Lisäksi myyntiin on tulossa tämän viikon aikana kultainen Michael Korsin kello, sillä tuo kulta ei vain ole minun juttuni.

Löydät kohteeni nimimerkillä; havsar

lauantai 12. syyskuuta 2015

Blogityttömeeting



Saimme Elisabeten kanssa perjantaina ihanan Perhosena lennän Jennan kotikaupunkiimme vieraaksi. Voi miten olinkaan odottanut tätä blogityttömeetinkiä! Edellisenä iltana facebookin viestilaatikko täyttyi jännittyneistä ja innostuneista fiiliksistä, joita toistemme kanssa jaoimme. Hassua sillä olen kuitenkin tavannut nämä molemmat ihastuttavat leidit aiemminkin ja tiesin, että heidän kanssa on luonteva ja helppo olla.

Alkuun kiertelimme hieman kaupunkia ja kävimme eräässä putiikissa johon aina vien  ulkopaikkakuntalaiset vieraani, nimittäin Herkku ja Lahja Murenaan. Tälläkin kertaa saimme Miinalta loistavia vinkkejä mm miten päästä eroon pyykkikoneen tunkkaisesta hajusta ekologisesti. Lisäksi maistelimme tryffeleitä, joita minun oli pakko käydä vielä jälkikäteen ostamassa kotiinkin!
Ja mitäpäs muutakaan bloggaajat tekisivät kuin ottaisivat asukuvia ;) Palaan omaan asuuni vielä uudemman kerran omassa postauksessa, mutta tässä hieman fiiliksiä behind the scenes. Harmi etten saanut tähän hätään käsiini erästä laukku kuvaa, varsin samanalainen laukkumaku tällä kolmikolla etten sanoisi!


P9119135


P9119152


idblogittaret


P9119155


Upeita naisia ja upea päivä! Kiitos Elisabete ja Jenna! < 3 Jenna aivan ihanasti totesi päivän päätteeksi olon olevan "inspiroitunut". Allekirjoitan itsekin tuon lauseen täysin ja  vielä lisäksi tämä yhdessä vietetty päivä toi aivan uudenlaista jaksamista tähän kotiäidin arkeen!


keskiviikko 9. syyskuuta 2015

For minis and mommies



Nyt on luvassa jotain niin suloista, että en ehkä kestä!!
Kuinka monelle teistä For minis and mommies on tuttu? Itse löysin heidän instagram tilin (@forminisandmommies) tässä jokunen kuukausi sitten. Menetin jo tuolloin sydämeni näille mokkasiineille; paitsi että tili on täynnä heidän omia tuotekuvia niin nähtävillä on myös aivan supersöpöjä asiakkaiden ottamia omia kuvia! Kommenteistä bongasinkin, että verkkokauppa on suunnitteilla, joten jäin odottamaan asian kanssa. Nyt muutama viikko sitten bongasin heidän facebook-sivut. Siitä asti olenkin luonnostellut tilauslomaketta, ihan helppoa se ei nimittäin ole ollut. Olen lisännyt ja poistanut tuotteita, pohtinut ja pähkäillyt, tyhjentänyt koko tekstikentän ja aloittanut lukemattomia kertoja alusta. Miten ihmeessä näistä voi valita vain kahdet! Kahdet nimittäin kulkeutuvat vielä samassa paketissa. Nyt luulen, että olen valintani tehnyt ja ainahan sitä voi myöhemmin tehdä lisätilausta ;)


idmokkasiinit

Lilianin kohdalla valinta oli varsin helppo; valkoiset mokkasiinit ehdottomasti! Toki muutama muukin vaihtoehto jäi odottelemaan seuraavaa tilausta. 
Luukaksen kohdalla taidan päätyä johonkin turkoosiin. Turkoosi/minttu ovat nyt sävyjä jotka miellyttävät silmääni. Kiitos vaan Gugguulle kun toit mintun meidän pojan vaatekaappiin ja Gantille kun toit samaisen sävyn meidän tekstiileihin :)

Valikoimissa oli muutama eri vaihtoehto turkoosin sävyisille mokkasiineille, mutta minä valitsin nämä mustat, joissa nauhalla tuodaan sitä sävyä. Pakko tosin todeta, että nämä raidalliset ovat kuin tehty meille! Voi tätä valinnanvaikeutta, ehkä kuitenkin jätän nämä raidalliset odottamaan kevättä!

raitamokkasiinitvalkoisetmokkasiinit


minttunaru


minismommies


Mokkasiinien lisäksi mineille on tarjolla mm yllä olevassa kuvassa näkyvillä olevia tuttinauhoja.
Ja kuten nimikin sen jo kertoo valikoimissa on jotain myös äideille, nimittäin nämä upeat hapsukorut!

Käykäähän ihmeessä katsomassa lisää kuvia instagram ja facebook-sivuilta! Kokotaulukon perusteella on helppo löytää oikea koko ja kokojahan löytyy aina vastasyntyneestä 2-3 vuotiaille. Näistähän saisi esimerkiksi aivan ihanan kastelahjan tai lahjan vastasyntyneelle < 3


Iskikö nämä mokkasiinit yhtä lujaa teihin kuin mitä ne minuun iskivät?

maanantai 7. syyskuuta 2015

Men style


Heippa! Huh, että viimepäivät ovat olleet superkiireiset, meillä on nyt aika paljon kaikenlaista uutta ja jännää, toki myös stressaavaakin meneillään! Näistä lisää myöhemmin mikäli asiat ottavat tuulta purjeisiinsa.

Nyt päätin antaa hieman täällä blogin puolella näkyvyyttä ja kunniaa "taustajoukoillekin". Ilman rakasta miestäni en tähän minulle tärkeään harrastukseen pystyisi/ehtisi juurikaan panostamaan. Hän jaksaa aina kärsivällisesti ottaa kuvia, antaa uusia idoita ja mielipiteitä postauksia varten sekä tietysti rauhoittaa bloggaushetkeni lasten hulinalta.
Samalla blogini ottaa uuden aluevaltauksen miesten tyylin puolelta. 
Mieheni tyyli on ulkopuolisten mukaan muuttunut varsin paljon meidän löydettyä toisemme.. Kröhöm mitään en myönnä, totean vain, että kyllä hän nykyään näyttää varsin komealta ja tyylikkältä ;) Ja onpa hänelle tässä vuosien mittaan kehittynyt varsin hyvä silmä itselleenkin ja kaupasta kotiutuu pääsääntöisesti myös minua miellyttäviä asuja! Joskus hän jopa ihan yllättää minut positiivisesti löydöillään!


idmenstyle



P8249062


P8249061


Ihanaa alkavaa viikkoa muruset!


tiistai 1. syyskuuta 2015

Vessaremontin suunnittelua



Hyvää syyskuun ensimmäistä! Syyskuu merkitsee monelle uuden alkua ja tietynlaista ryhdistäytymistä. Ryhdistäytymistä ruokavalion, liikunnan tai vaikkapa opiskeluiden saralla. Lomailu ja rentoilu, jota kesällä tulee harrastettua alkaa olla mennyttä ja on aika taas tarttua uusiin haasteisiin. Vaikka olenkin 99,9 prosenttisesti kesäihminen niin täytyy sanoa, että tuo pienenpieni osa minusta rakasta myöskin alkusyksyä. Sitä aamun raikkautta kun ilmassa on paljon happea, väriloistoa jota kaunis ruska meille tarjoilee ja niin ikään aikatauluja ja rutiineja!

Jos kesä vietetäänkin ulkona ja pihalla niin syksyllä onkin aika palata taas sisälle. Tästä johtuen syksy on myöskin kulta-aikaa meille sisustusintoilijoille! Itselläni ainakin pää täyttyy uusista ideoista ja sormet syyhyävät päästä niitä toteuttamaan!
Tämän hetkiseen sisustukseen olen varsin tyytyväinen ja remppaakin olemme tässä talossa  aikast paljon tehneet. Jäljellä on kuitenkin vielä pikku WC, joka ei sävyiltään minua miellytä. Mihinkään suureen remonttiin ei tällä hetkellä kummallakaan meistä ole hinkua, mutta jotain pientä pintaremonttia ja uudistusta kylläkin mahdollisimman pienellä budjetilla.
idpikkuvessa

Seinä wc olisi haaveissani ja harmaasta laatasta koristeseinä sen taakse. Vessa on kuitenkin sen verran pieni, että tuo koristeseinä olisi kovinkaan järkevä. Tai ainakin se söisi liikaa tilaa muteenkin ahtaasta tilasta.    
Ruskean kaakelilattian vaihtaminen olisi sekin aivan liian iso ja kallis urakka, niinpä olen miettinyt sen maalaamista kaakelimaalilla?! 

Allas ja hana puolestaan ovat kivat, mutta pähkinänsävyinen taso ei taasen miellytä. Olen pohtinut tilalle valkoista tasoa, onkohan tuon tason vaihtaminen suuri homma? Toinen minua kovasti kiinnostava ratkaisu olisi dc-fixin käyttö. Onko jollain siellä mahdollisesti kokemusta tästä "kontaktimuovista"?  
Tekstiilit ovat nekin omassa roolissaan piensisustamisen puolella. Kun sävymaailma muuten olisi harmaa-valkoinen voisi tekstiileillä tuoda väriä tilaan. Tällä hetkellä minulla on menossa turkoosibuumi, mutta keltainen sopisi sekin loistavasti tuohon tilaan! 
Koko seinän levyinen peili toisi puolestaan avaruutta ja tilantuntua ja olisihan sen edessä helppo kaunistautuakin! Ainut miinus tosin on, että purkeille ja putiloille jäisi silloin säilytystilaksi vain alakaapit.


Tällaisia suunnitelmia tällä kertaa! Kunhan pääsemme suunnitelmista toteutuksen puolelle otan tänne ennen ja jälkeen-kuvat!

Minkälaisena teidän syyskuu starttasi?




ps Mikäli sieltä puolen ruutua löytyy kokemuksia kaakelimaalin ja dc-fixin käyttöön otan  kaikki vinkit ja neuvot kiitollisena vastaan!