tiistai 20. lokakuuta 2015

Hormonaalinen hiustenlähtö



On täysin normaalia ja hiusten kasvun mukaistakin, että päivässä tippuu jopa 100 hiusta! Itse olen taas siinä vaiheessa kun niitä hiuksia irtoaa monta kourallista. Tiedän tämän toki johtuvan synnytyksesta ja hormonaalisista muutoksista, mutta eipä se tieto helpota asiaa. Tähän hormonaaliseen hiustenlähtöön ei edes ole mitään varsinaista hoitoa. Kärsittävä siis on ja kokemuksesta kyllä tiedän, että se jossain vaiheessa siitä taas helpottuu. 

Joitakin toimia olen silti tehnyt huolimatta, että varsinaista hoitoa tähän hiusten tippumiseen ei olekaan.
Olen syönyt koko raskauden ajan Multivitan raskaus & imetys-monivitamiinivalmistetta ja kunhan tämä imetysrupeama tästä päättyy (en tosin tiedä vielä että milloin) niin otan hieman järeämmät aseet käyttöön! Sen lisäksi katson, että saan ruokavaliostani hyviä öljyjä ja rasvoja, syön paljon pähkinöitä. Veden juonnissa yritän skarpata, tavoite olisi se 2 litraa päivässä. Miten se veden juonti voikin olla niin vaikeaa?
Olen nyt vuoden verran ollut myöskin värjäilemättä hiuksiani ja kasvatellut sitä omaa sävyä pikkuhiljaa takaisin. Kampaajalla laitan ainoastaan raitoja. Raitojen yhteydessä otan nykyään aina tuon olaplex-käsittelyn, ilman sitä en anna enää hiuksiani värjätä!


idnioxin


Kotona ollessani minun on helppo antaa suihkun jälkeen hiusten vain kuivua itsestään ja föönit, tyviraudat sekä suoristajat  jätän niihin kertoihin kun olemme johonkin lähdössä.
Tehohoitona käytän tällähetkellä luomu neitsytkookosöljyä jonka annan muhia päässä välillä kolmekin tuntia! Tätä ainetta minulta löytyykin aina yksi purkki keittiöstä ja toinen kylpyhuoneesta!
Vaikka pyrin välttämään hiusten pesua, muotoilua ja käsittelyä niin yhden tuotesarjan ostin hullarilta sen verran hyvästä alennuksesta, että päätinpä kokeilla vaikkean tuotteeseen 100% uskokaan. Kyseeessä on kuvassakin näkyvä Nioxin hair system kit, selvästi ohentuneille ja käsitellyille hiuksille. Olen käyttänyt tätä nyt vasta viikon verran, joten tuloksista on vielä mahdoton mennä sanomaan. Kihelmöintiä tämä kyllä päänahassa aiheuttaa! Pakkaukseen kuuluu siis shampoo, hoitoaine ja hiuksiin sekä  hiuspohjaan jätettävä hoitoaine. Raportoin kyllä tämän tutkimukseni kulusta teille myöhemmin! Myöskin tuosta diaboostista tulossa oma postauksensa kunhan pääsen sitä kokeilemaan.

Tutkimusten mukaan pahin hiustenlähtö tapahtuu siinä kolme kuukautta synnytyksen jälkeen. Toivottavasti tämä minunkin sulkasato olisi siis huippunsa jo nähnyt!

Kuulisin mielelläni kokemuksia mikäli joku teistä siellä puolen ruutua on tuota Nioxin sarjaa käyttänyt, auttoiko?


Puss och kram!

4 kommenttia:

  1. Siihen hormonaaliseen hiustenlähtöön ei ole oikeastaan apukeinoja. Hiukset tuntuvat usein vahvemmilta ja elinvoimaisilta raskausaikana, jolloin hiukset ovat lepotilassa joten niitä myös lähtee vähemmän. Noin 3-4 kk synnytyksestä ne lepotilassa olleet sitten alkavat putoilemaan. Älä siis huoli, kyllä sen pitäisi muutaman kk:n sisällä loppui tai ainakin vähentyä :)

    mulla itselläni hiustenlähtö lakkasi vauvan ollessa 9kuukauden ikäinen. Ohimot menevät jossain takaraivolla mutta onneksi on uuttakin hiusta tullut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut! Kun on valmiiksi jo hentoinen hiuslaatu niin ei haluaisi menettää yhden yhtäkään hiusta :) Vaikka onhan se hiustenlähtö naiselle kova paikka, oli sitten paksut tai ohuet hiukset.

      Poista
  2. Kokeiltu on, eikä auttanut ainakaan täällä. Pikkumies täyttää kohta vuoden ja ohimot on täällä äidillä viisisenttisiä töyhtöjä täynnä. Onneksi siis kasvaa jo takaisin :)

    VastaaPoista
  3. Itsekään en kovin suurta luottoa tuotteeseen suo, mutta kun sattui sen verran halvalla vastaan että kaikki keinot otan mielelläni kokeiluun!
    Hiukset ovat uusiutuva luonnonvara niinhan se on kun ei kuitenkaan ole kyse esim sairaudesta johtuvasta hiustenlähdöstä tms

    VastaaPoista