torstai 24. maaliskuuta 2016

Tervetuloa puutarhajuhliin! Sis arvonnan





Huomenta! Meidän sairastelukierre yhä vaan jatkuu, tällä kertaa minä olen ollut vatsataudissa, yök! Niinpä eilinen #tbt-postauskin jäi julkaisematta. Se siirtynee siis ensi torstaille. Nyt minulla on kuitenkin kevään kunniaksi luvassa teille arvonta!


idpihajapuutarha
Kuvat: pinterest.com


Itse en ole mikään maaillman innokkain viherpeukalo ja tästä syystä meidän puutarha on hyvinkin helppohoitoinen. Istutukset ovat lähinnä helppohoitoisia perennoja, terassille tykkään sen sijaan istuttaa ruukkuihin kukkia. Hortensia on ehdottomasti yksi lemppareistani! Tänä kesänä aion kuitenkin ryhdistäytyä ja haaveissa olisi laajentaa viljelmiä tuosta yhdestä puutarhalaatikosta vähän pidemmälle. Viime kesinä olemme omasta puutarhasta saaneet mm mansikoita, salaattia ja minttua. Tänä vuonna haluan kokeilla ainakin tomaatin viljelyä! Oppia ja ideoita aionkin ammentaa tulevilta Piha & Puutarha messuilta, jonne minulla on teillekin lippupaketteja luvassa!



Kaikkien tähän postaukseen kommenttinsa ja sähköpostiosoitteensa jättäneiden kesken arvon 2 x 2kpl lippupaketteja. Liput oikeuttavat ilmaiseen kertakäyntiin (arvo 16e) 1-3.4.2016 Turun messukeskuksessa järjestettävään Piha & Puutarha-messuille!

Arvonta päättyy sunnuntaina 27.3.2016 klo 18.00!

Onnea arvontaan!


Katso koko ohjelma ja näytteilleasettajat pihapuutarhamessut.fi




14 kommenttia:

  1. Voisinpa lähteäkin hakemaan inspiraatiota messuilta :)
    Siispä arvonnassa mukana. Sähköposti on annika.tuominen1@gmail.com.

    VastaaPoista
  2. Kelpais meille kun parhaillaan rakennetaan taloa ja piha pitää myös laittaa! ;)
    Olen myös eksynyt viime aikoina blogiisi kun haaveilen bugaboo donkey duoista ;D
    marjaana.alander@hotmail.fi

    VastaaPoista
  3. Kevät tulee - ihanaa! Puutarha-asiat aina kiinnostavia - mukana ollaan.

    VastaaPoista
  4. Mukana.
    Riitta.m.lehtonen@luukku.com

    VastaaPoista
  5. Oi olisi ihanaa päästä. Meitä odottaa piharemppa ja kalustaminen keväällä. jenni.kivikangas@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Meilläkin piharemppa tulossa mutta ideat vielä hakusessa! Olisi ihana päästä messuille:) emmi.varjo@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Kiva arvonta, jos saisi tällainen vihertumpelokin jotain ideoita ja vinkkejä. :)
    koskinen.katariina@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Mielelläni menisin,kaverin kanssa!
    -H-

    VastaaPoista
  9. Inspiraatio ja viherpeukalo hukassa täälläkin. Josko messut auttais :D

    VastaaPoista
  10. olisi ihana lähteä messuille, se on aina kevään merkki ! mukana arvonnassa -anninalahonen@gmail.com-

    VastaaPoista
  11. Olisipa kiva päästä messuille :)

    Lifeinorder.iina @ gmail.com

    VastaaPoista
  12. Olisi kiva lähteä messuille saamaan vinkkejä pihan laittamiseen. Eli mukana arvonnassa😊 SaaraV

    VastaaPoista
  13. Mielii messuille hakemaan ideoita vanhaan pihaan.
    mansikat@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  14. Täällä myös kaivattaisiin vinkkejä ja ideoita pihan sekä terassin kevät/kesäasuun. Kiitos myös kivasta blogistasi! Paranemisia sinne suunnalle myöskin!
    -Marika
    marika.rannikko@gmail.com

    VastaaPoista