tiistai 5. huhtikuuta 2016

Vapaapäivän outfitti




Tänään, vapaapäivän kunniaksi ajelin kampaajalle! Ja kyllä tämä reuhka vaan jo kovasti Siirin taikoja kaipasikin. Edellinen aika peruuntui vatsataudin takia, joten tällä kertaa värjäysväli venyi yli kahden kuukauden! Käynnistä on tulossa ihan oma postauksensa, mutta kun kerran sain Siirin kameran taakse niin napattiin samalla kuvat uudesta tukasta & asusta!


P4050243




idvapaapäivänoutfittia


Jalkaani vetäisin nyt nämä kuuluisat ylipolvensaappaat joiden hankkimista pähkäilin ja pähkäilin. Palautinkin nämä kertaalleen Nellylle takaisin kunnes taas tilasin ne ja lopulta ihan jäädäkseen. Täytyy sanoa, että tykkään näistä todella! Malli, sävy ja korko ovat sen verran hillityt ettei yliampumisen tai mauttomuuden vaaraa ole varsinkin kun pitää muun asun simppelinä luottaen perus klassikoihin. Laukku sen sijaan on (valitettavasti) vain lainassa. 
Varsin vaarallisia tosin nämä kampaajakäynnit ovat kun esillä on tällaisia houkutuksia ;) Eilisilta kului evaa metsästäessä ja yhden laukun kanssa pääsin aitouttamiseen asti, mutta tässä kohtaa tulikin sitten tie vastaan. Nyt kuitenkin sydämeni alkoi sykkiä tälle millallekin!



P4050248



Tukkataikoja ja yksi lippupaketti arvonta vielä luvassa tällä viikolla, pysykäähän kuulolla!

6 kommenttia:

  1. Mää haluasin niin uuden lookin mut olen niin nössö tekemään tukalleni jotain. Sit ku joskus repasen niin pieleen menee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin olisi vaikka miten monta "unelmalookia", mutta tiedän etteivät ne minun päässä näyttäisi yhtä hyvltä kuin kuvien henkilöillä, niinpä tylsästi minullakin aina leikataan se puoli senttiä ja värjätään tyvi piiloon ;)

      Poista
  2. Aika paljon kirjoitusvirheitä. Muista oikoluku, ole kiltti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelen mikäli lukukokemuksesi tästä nyt pahasti häiriintyi! Valitettavasti minulla ei useinkaan ole aikaa oikolukea tekstiä montaa kertaa ja omille virheilleen tulee sokeaksi. Nyt kaksi pientä virhettä tuolta korjasin, toivottavasti ei montaa enää jäänyt ;)

      Poista
    2. Kiitos. Oikolukuohjelmat, wink wink.

      Poista
  3. Sinä tyylikäs nainen! <3 Innolla odotan postausta hiuksistasi - jo näiden kuvien perusteella voi todeta lookkisi olevan todella kaunis ja tyylikäs! Ja ihana tosiaan tuo laukku!

    VastaaPoista