maanantai 20. kesäkuuta 2016

Miltä meidän uusi koti tulee näyttämään?





Alunperin lokakuulle sovittu asuntokauppa aikaistukin ensin syyskuulle ja nyt ollaan siinä tilanteessa, että kaupat pitäisi tehdä heinäkuun puoliväliin mennessä! No tämä sopii minulle, päästäänpä heti toimiin! Pieni paniikki meinaa siitä huolimatta iskeä, mutta luotan luotan siihen, että asiat kyllä järjestyvät. Nyt pitää vain hoitaa kuntotarkastukset sun muut käytännönasiat pikapikaa kuntoon! Olen luonteeltanikin sellainen, että jonkun asian kanssa voin vitkutella vaikka useamman vuoden esim meidän olohuoneen verhot, mutta kun jotain aletaan tekemään tai kun inspiraatio iskee niin se tehdäänkin sitten heti. Keskeneräisyyttä  malttamaton luonteeni ei voi sietää!

Tässä nyt kun talokaupat todellakin näyttävät tapahtuvan olenkin jo ehtinyt miettiä tulevan kotimme sisustusta ja sävymaailmaa. Klassisella ja ajattomalla linjalla jatketaan edelleen eikä uudessa kodissakaan värejä juurikaan nähdä vaan pitäydymme tutussa ja turvallisessa musta-valkoisessa linjassa. Tähän sävymaailmaan on sitten helppo tuoda kausien mukaan vaikka niitä värejä jos innostus iskee esim sisustustekstiilien muodossa. 



idmustavalkoinensisustus


... Nykyinen, valkoinen kulmasohvamme siirtyy mukanamme joskin minun pitäisi vuokrata taas pesulaite ja suorittaa sohvan tehopesu. Myös nykyinen Hayn table tray sohvapöytä kulkeutuu mukanamme uuteen asuntoon. Olohuoneeseen haluaisin lisäksi ylärivin viimeisesn kuvan kaltaisen mustan vitriini kaapin kontrastia luomaan! Lisäksi muutama pöytävalaisin & jalkalappu olisivat kiva lisä tuomaan tunnelmavalaistusta syksyn iltoihin.

... Makuhuoneet sijaitsevat talon yläkerrassa ja tulevat luultavasti olemaan vain nukkumistan varten, joten ne haluan pitää mahdollisimman yksinkertaisina. Alakerrasta sen sijaan löytyy walk-in-closet/työhuone ja lasten leikkihuone. Työpöydäksi olen jo pidempään haaveillut tuollaista pukkijalat-pöytälevy tyyppistä ratkaisua, mutta nykyiseen kotiimme se ei ole mahtunut. Ehdottomasti siis ostoslistan kärkipäähän tämä.

... Ennen muuttoa teemme pientä pintaremonttia mm tapetoinnin ja maalaamisen saralla. Ja yksi ensimmäisistä maalausprojekteistani on yhden seinän maalaaminen magneetti ja liitutaulumaalilla. Tästä olen haaveillut myös pitkään, mutta nykyisessä kodissamme ei sopivaa seinää tähän ole ollut. Jatkossa on siis helppo pitää perheen menot ja tärkeät asiat näkösällä. Erittäin tärkeä työväline siis jotta tämän perheen työvuorot, kuskaukset  yms asiat ovat hallinnassa.

... Vain lapsiperheen/koiran omistaja voi täysin ymmärtää innostukseni kodinhoitohuoneen  kuraeteiseen! Ehdottomasti yksi talon parhaista puolista. Niinpä aion tehdä rohkean vedon ja purkaa eteisestä liukuovellisen peilikaapin ja asentaa tilalle lipasto-vaatetanko ratkaisun. Tuollainen yksinkertainen musta tanko katosta olisi ajatuksissani ja sen alle Ikean malm-sarjan lipasto., joka tällähetkellä löytyy pojan huoneesta. Tällä ratkaisulla koen myös eteisen tulevan avarammaksi, valoisammaksi ja tilavamman tuntuiseksi.




Tässä joitakin mietteitä ja suunnitelmia uudesta kodista! Tällä viikolla kohteeseen tehdään kuntotarkastus ja itse ajattelin hipsiä paikalle mittanauhan kanssa, jotta suunnitelmista voidaan edetä toteutuksen puolelle! Paljoa uusia hankintoja ei kuitenkaan onneksi tarvitse tehdä sillä nykyiset huonekalumme soveltuvat vallan hyvin myös uuteen kotiin.

Mukavaa viikkoa!

2 kommenttia:

  1. Näyttää ihanilta suunnitelmilta! :) Me tilattiin kasa taloesitteitä, saas nähdä jäädänkö tähän asuntoon vai mitä tehdään. Avasin uuden blogin http://lumoablogi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasinkin jo paluusi blogimaailmaan. Ihanaa, tervetuloa! <3

      Poista